Äidiksi kasvamista

Tässä kuussa juhlittiin poikamme kaksivuotissyntymäpäivää, ja ihmeteltiin pientä elämää ja sen nopeaa kehitystä. Itselleni on tullut jotenkin suurena yllätyksenä, kuinka nopeasti se vauva-elämä meni lopulta ohi. Nyt tätä samaa taloutta asuttaa pieni ihmisen alku, joka juoksentelee, kiipeilee, hassuttelee, tanssii, juksaa ja puijaa, nauraa ja hekottaa. Pieni ihminen joka höpöttelee juttuja ja kertoo kokemuksistaan, kyselee paljon ja kuunteleekin välillä mitä äidillä tai isillä on sanottavana. Ihminen, jolla on kiinnostuksen kohteita (autot, erilaiset koneet, veneet sekä musiikki ja soittaminen) ja joka osaa jo paljon asioita ja tietääkin yllättävän paljon, osaa jopa laulaa monta eri laulua. Tätä aikaa olen innolla odottanut - kun voi tehdä yhdessä monenlaisia asioita ja jutella vastavuoroisesti. Toki tämä kahden vuoden ikä on tuonut mukanaan myös melkoisesti omaa tahtoa, mutta sekin on minusta vain mahtavan hienoa. Siis noin niinkun yleisesti ottaen. Siinä uhmatilanteessa en useinkaan