Äidiksi kasvamista

..siksi onkin mukava järjestää uuden elämän kunniaksi pienet kekkerit lähimmille ihmisille. Meillä vietetään kastejuhlaa ensi sunnuntaina, samalla julkistetaan pienen pojan nimi. Nimen kertomisesta on monenlaista tapaa ja tyyliä. Itse mietin, olisiko nimi pitänyt kertoa jo heti kun se päätettiin. Olisihan ollut helpompaa, kun olisi heti voinut suvun kuullen käyttää pojan omaa nimeä, eikä "pojitella". Äitini kuitenkin toivoi, että nimi olisi salaisuus kasteeseen saakka, lienee sellainen tapa ja tottumus meidän suvussa, että juhlassa sitten jännitetään mikä nimi sieltä tulee.. (Ja kuiskutellaan ja supistaan sitten nimen sanomisen jälkeen, että "mikäs se olikaan, kun en ihan kuullut"). Kummeille kerrottiin nimi jo ennakkoon, käytännön syystäkin. Jotkut halusivat kaiverruttaa lahjaansa nimen, ja on kätevämpää tehdä se jo oston yhteydessä kuin sitten erikseen myöhemmin. Mitään valtavaa spektaakkelia ei ole luvassa. Noin parikymmentä ihmistä on kutsuttu, ja ilmeis

Tässä päivänä eräänä, kun olin väsynyt valvomisesta ja hyssyttelystä ja arjesta noin yleensä (ja toivoin että vauva-aika olisi jo ohi), tuli nettimaailmassa vastaani seuraava teksti. En tiedä kirjoittajaa, mutta tämä kyllä osui ja upposi. Pitäisi osata nauttia jokaisesta hetkestä, eikä odotella aina sitä tulevaa onnea.. "Tulee päivä,  äiti , jolloin en enää itkekään, kun lähdet pois huoneesta. Tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla. Jonain päivä en enää pyydä sinua halaamaan keskellä yötä. Jonain päivänä et enää muista, milloin viimeksi jouduit pyyhkimään poskilleni levinneen suklaan. Koittaa yö, jolloin et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain tyynylläsi. Koittaa aika, jolloin minua ei tarvitse kantaa unisena autosta omaan sänkyyn tai kuljettaa reppuselässä kotiin, koska pienet jalkani eivät jaksaneet perille saakka. Elä siis kanssani hetkessä, äiti. Ota ilo irti jokaisesta päivästä.  Sillä koittaa päivä, jolloin en enää ole pieni. "

Tänään käytiin 1kk neuvolassa, viikkoja pojalla on plakkarissa jo viisi! Paikalla oli terveydenhoitajan lisäksi myös lääkäri, joka tutki että kaikki on pojalla kondiksessa. Kuunteli sydämen ja keuhkot, tsekkasi varhaisheijasteet ja aukileen, ihon ja sisäelimet, kivekset ja pippelin sekä sojotteli valolla silmiin.  Kaikki oli oikeilla paikoillaan ja toimi niinkuin pitääkin. :) Pään iho vielä kesii ja kuoriutuu pois, näyttää jonkin verran hurjalta, mutta on ihan normaalia. Alta tulee esille kaunis siisti iho. Vähän perusvoidetta tai öljyä voi laittaa, jos siltä tuntuu. Itse olen huomannut että voide auttaa vanhan ihon lähtöä, joten silloin tällöin olen sitä levittänyt kuivimpiin kohtiin. Kaikki mitat otettiin myös. Ja pituutta olikin kertynyt hyvin, myös muu kasvu oli tasaista. Painoa 4375g (viimeksi 3845g), pituutta 56.4cm, ja päänympärys 37.5 (kolme viikkoa aiemmin 52.5 ja 35.5) Oltiin kyllä huomattu, että poika on kasvanut. Vaatteet eivät pyöri ympärillä vaan jotkut ovat jopa jääneet

Vaikka nyt on jo tullut omakohtaisiakin kokemuksia asioista joita nämä miehet kokeilevat, jaksavat nämä pätkät naurattaa! Suosittelen lämpimästi kaikille väsyneille vanhemmille ja toki muillekin :) Try Guys: Raskausmahat http://youtu.be/3tvegr-O9vI Synnytyskivut http://youtu.be/b81Cr97ANrk Robottivauvat http://youtu.be/aRKvl0xrcFQ ...varoituksen sana: jos olet viimeisilläsi raskaana ta juuri synnyttänyt, suosittelen käyttämään tenaa katsomisen aikana...

Tänään koitti se päivä kun isiltä loppui kesäloma ja tuli töihinlähdön aika. Onneksi huomenna alkaa se huiman pitkä isyysloma (kokonaiset 18 arkipäivää, eli kolme viikkoa kun on kuusipäiväinen työviikko) sillä tämä yksikin päivä tuntuu olevan aikamoista hulabaloota tälle äipälle. Meillähän siis oli ihan loistava sotasuunnitelma rakenneltu. Oli vuorotettu yösyöpöttelyt ja ladattu pullotkin käyttövalmiiksi niin, että maksimoitaisi isän nukkumisaika niin että äitikin jaksaisi sitten vielä tulevan päivän kaksin pojan kanssa. Suunnitelma oli loistava! Eka syöttö (illan viimeisen puoli yhdentoista syömisen jälkeen) olisi siinä kahden-kolmen välillä niinkun aina, ja sen hoitaisi äippä. Toinen syöttö olisi sopivasti sitten juuri silloin kun isukki heräisi muutenkin töihin. No eihän se mennyt niin. Kello yhdestätoista asti huudettiin mahakipuja tai muuten vaan väsymystä ja läheisyydenkaipuuta ja milloin mitäkin aina sinne yhteen saakka (ja siirryttiinkin pojun kanssa majailemaan alakert

Ja tuoreet vanhemmat kaunistuu päivä päivältä yhä enemmän!  Tällä meidän lapsella on ihan oma vaistonsa sille, milloin isä tai äiti on kaatanut kuppiinsa kahvia. Tai lämmittänyt lautasellisen ruokaa. Tai on aikeissa hakea jääkaapista jotain tv:n mainostauolla. Juuri silloin, kun olet hörppäämässä sopivan kuumaa, ihanan tuoksuista aromikasta kahvia, tulee lapselle hätä... Vatsassa kiertää, uni ei tule, vaipassa on pissaa, läheisyyden kaipuu korventaa... Nälkä! Useimmiten hätä on jokin sellainen, että kahvinjuonti samalla tuota hätää poistaessa ei onnistu. Kun hätä on eliminoitu ja palaat takaisin tuon ihanan kahvin ääreen, on kahvi jo kylmää. Mikrossa lämmitetty ei ole lainkaan yhtä nautinnollinen kokemus kuin juuri keitetty... Mutta onhan siinäkin se kofeiini. Ja toki se kofeiini menee kylmässäkin muodossa, jos väsy on tarpeeksi suuri. Nam! Vai onkohan se kuitenkin niin, että se hyöty mikä kylmästä kahvista kauneuteen tulisi, kumoutuu unenpuutteella?

Neljä viikkoa on poika nyt ollut ilostuttamassa meidän maailmaa. Tähänkin lyhyeen aikaan on mahtunut paljon! Ensimmäiset päivät sairaalassa menivät tutustuessa ja sopeutuessa uuteen elämään. Äidillä ja isällä tunteet risteilivät syvästä onnesta pieneen paniikkiin/kauhuun. Osataanko, pystytäänkö, handlataanko? Kotiin päästessä tuntui elämä asettuvan uomiinsa. Poika lähinnä vain söi ja nukkui, ja me vaihdeltiin välillä vaippaa. Ajattelin että, tämähän on helppoa! Kahden viikon ikäisenä alkoivat ajoittaiset vatsavaivat ja samalla karisi kuvitelmat helposta elosta. Eihän meillä enää ollutkaan niitä kahden-kolmen tunnin pätkiä "vanhempien omaa aikaa" jokaisen syötön välissä. Mutta oli enemmän sylittelyaikaa ja mahdollisuuksia lohduttaa...  Kolmen viikon ikäisenä poika alkoi jo olla enemmän seuramies. Kovasti oli tarkkailtavaa ympärillä, ja varsinkin isän ja äidin kasvot kirvoittivat niitä ihania hymyjä esille. Pojan kanssa saattoi ihan keskustella! Ja mehän keskusteltiin..

Poika on päässyt vierailemaan neuvolassa jo useampaan otteeseen näiden kolmen ensimmäisen viikkonsa aikana. Paino ei lähtenyt sairaalassa oikein kunnolla nousemaan, eikä vielä kotikäynnilläkään ollut kasvanut huikeita määriä, niin ollaan käyty painokontrolleissa nyt säännöllisesti. Ja lähtihän se painokin vihdoin ihan hyvään nousuun! Tässä dataa: Syntymäpaino 13.7. - 3350g (pituus 50, py 36) Kotiutumispaino 17.7. - 3140g kotikäynti 20.7. - 3200g Kontrolli 23.7. - 3340g (pituus 51.5, py 35.5) Neuvola 28.7. - 3420g (pituus 52, py 35.8) Kontrolli 31.7. - 3615g Kontrolli 6.8. - 3845g Seuraava käynti onkin sitten vasta 18.8., kun päästään terveydenhoitajan lisäksi tervehtimään lääkäriä. Jännä nähdä kuinka paljon tämä kaveri ehtii kasvaa siihen mennessä. Vaatteet alkavat ainakin jo selkeästi tuntua vähän pienemmiltä, nyt voi jo käyttää joitain 56 senttisiä vaatteita ilman että niihin tämä poika hukkuisi.  Kohta hän jo juoksee tuolla pihalla naapurinpoikien kanssa..

Meidän poju on nyt kolme ja puoli viikkoa vanha, aika tuntuu menevän nopeasti vaikka samalla tuntuu myös ihan kuin poika olisi aina ollut tässä meidän taloudessa. Kovasti ollaan ihmetelty, miten nopeasti poika kasvaa ja kehittyy. Kun ensimmäisellä viikolla elämä oli (sairaalassa) lähinnä vain syömistä ja nukkumista, niin nyt ollaan jo päivällä pitkiä pätkiä hereillä ihan tyytyväisenä maailmaa tarkkaillen. Neuvolakortissa lukeekin jokaisen käynnin kohdalla että "tarkkaavainen poika", ja sitä tuo tuntuu olevan. Mielenkiintoista katseltavaa löytyy vähän jokapuolelta, ja vanhempien sekä muiden käsillä olevien ihmisten kanssa on kiva "seurustella" ilmein ja elein ja pienin äännähdyksin. Poika tykkää kun hänen kanssaan jutellaan ja ollaan vuorovaikutuksessa. Me ei oltu etukäteen hommattu mitään aktiviteettileluja tai katseltavaa vauvalle, ja totta puhuen en ajatellut että sellaisille olisi kovin äkkiä edes käyttöä. Mutta kun huomasimme että poika tykkää katsella

Havahduin tässä päivänä eräänä, että olen elänyt vailla aikatauluja nyt jo melkein kaksi kuukautta. Melkeinpä ainoat sovitut (kellonaikaa myöten) menot ovat olleet neuvolakäyntejä. Ja kuinka hienoa on ollut seuraavaa neuvola-aikaa sovittaessa sanoa: "se aika käy oikein hyvin, ei meillä ole mitään sovittuja menoja", ilman että tarvitsee edes tarkistaa mitään kalenterista!  Ja tätä herkkua on luvassa (jos niin itse haluaa) ensi kesään asti! Kuinka huimaa! Toki kaikenlaisia menoja voi suunnitella ja sopia, mutta se on kuitenkin eri asia kuin aktiivinen työelämä täysine kalentereineen. Oma työni kun on työajatonta, niin päivät venyivät usein 12 tuntiin eikä mitään pysyvää/toistuvaa aikataulua ole. Olin täysin kalenterin varassa, ja oli vaikea muistaa edes yhden päivän menoja saati koko viikon aikatauluja. Nytpä saavat aivot levätä sillä saralla.  Ja täytyy myöntää, että tuskinpa vauva-arjessa juurikaan aikatauluja muistaisi tässä univelassa. Esimerkkinä kerrottakoon, että tuli kä

Tässä on meillä harjoittelun paikka. Miten poistua kotoa vauvan kanssa (toisinaan on kyllä harjoiteltava myös kotoa poistumista ilman vauvaa ja miestä..)? Ensimmäinen neuvolaan lähtö oli varsinainen taisteluvoitto. Ei se ihan mennyt suunnitelmien mukaan, mutta oltiin ajoissa paikalla siellä missä pitikin. Kerta kerralta lähteminen on helpottunut, nykyään ehkä ainoa este tai hidaste  on omassa päässä, kun ei "uskalla" lähteä mihinkään ainakaan ihan huvikseen vauvan kanssa. Mitä jos se alkaa huutaa nälkäänsä tai vaippaansa tai ilmavaivojansa, ja nämä tuoreet vanhemmat ei osaakaan paikallistaa ongelmaa ja saada lasta tyytyväiseksi ja "kaikki kattoo"!  Ennen vauvan syntymää reteesti pohdiskelin näitä juttuja niin, että "vauvat itkee, paikasta riippumatta, mitäs sitten.. Aivan sama mitä muut ajattelee". Kovasti uhosin että liikutaan ja mennään melkein kuten ennenkin, ruokkia voi lapsen missä vain ja vaipatkin vaihdella. Vaan kuinkas sitten kävikään? Nyt sitten