Äidiksi kasvamista

Vajaa pari viikkoa sitten käytiin Pojan kanssa 2kk neuvolassa. Silloin oli Poika ollut pari päivää vähän itkuisempi ja ruoka oli maistunut normaalia tiuhempaan tahtiin. Kumpi nyt sitten johtui kummasta.. Maistuiko ruoka koska oli maha vähän kipeä (ilmavaivaa), vai oliko ilmavaivaa koska ruoka oli maistunut tiuhempaan tahtiin. Vai mahtoiko se olla jokin tiheän imun kausi? Neuvolaan mennessä tuli Pojalle kauan odotettu unikin, harmi vaan että piti herättää poika mittauksia ja muuta neuvolatouhua varten. Vähän unisena poika sitten suoritti vaaditut toimet ja jopa väläytteli neuvolatädille muutamat hymyt. Kehitys oli normaalia ja sillä saralla kaikki hyvin. Kasvukin oli hyvää. Painoa oli 5105g ja pituutta 58,5cm. Tosin tuntuisi että pituutta saattaisi olla hiukan enemmänkin, minusta tuntui että tämä meidän uusi neuvolatäti ei oikein uskaltanut vetää jalkaa suoraksi. :) Hyvin kasvaa rintamaidon ja korvikkeen sekoituksella.  Poika sai lopuksi vielä sen suun kautta otettavan rota-

Ihan äkkiseltään voisi tuntua siltä, että pienen vauvan kanssa ei paljon leipiä leivota. Ja hankalaa se olisikin jos pitäisi vaivata taikinaa ja välillä vaihdella vaippaa tai nostaa milloin mistäkin syystä vauvaa syliin. Kädet taikinassa. Tässä taannoin kävi kuitenkin niin, että meiltä loppui leipä talosta eikä mitään muutakaan välipalatarvetta oikein löytynyt kaapista. Aloin etsiä netistä jotain nopeaa leipäohjetta, ja löysin jotain vielä parempaa! Helppo ja nopea leipä, jota ei tarvitse vaivailla kädet kyynärpäitä myöden taikinassa. Ohje oli sellainen, että voisin kuvitella tekeväni tätä leipää useampana päivänä viikossa. Leipä on myös maistuvaa ja kuohkeaa, todella herkullista (jauhoissa voi käyttää omaa mielikuvitustaan). Ja tuleepahan käytettyä kaapissa pitkään käyttämättöminä lojuneita leipävuokia. Ohjeen löysin Chez Jasun Blogista  ja se koostuu niinkin yksinkertaisista aineksista kuin vedestä, hiivasta, vehnäjauhossa (ja vapaavalintaisista muista jauhoista ja härpäkkeis

Nyt kun alkuun on päästy tässä kotiäitiydessä ja mieskin on palannut jo joku aika sitten työhön isyyslomaltaan, tuli aika miettiä jotain muutakin sisältöä päiviin kuin syöttäminen ja vaipanvaihto. Moni oli suositellut minulle osallistumista esimerkiksi perhe- tai vauvakerhoon.  Olen oikeastaan aika ujo ihminen, vaikka teenkin töitä ihmisten parissa, joten hiukan jännitti ajatus kerhosta jossa tavataan uusia ihmisiä ja ... niin.. Mitä siellä oikeastaan sitten tehdään? Rohkaisin silti mieleni ja suunnistin tiistaina seurakunnan vauvakerhoon, jonka olin internetistä vauvakerhoja googlaillessa löytänyt.                                                 Yllätyin sitä, kuinka paljon äitejä (ja yksi isäkin) oli vauvoineen paikalla, vauvoja oli jokapaikassa! Eikä siellä kuitenkaan ollut mikään valtaisa kaaos, kuten ehkä villeimmissä painajaisissani kuvittelin. Vauvat viihtyivät lattialla kuka mitäkin lelua jäytäen tai tutkien, äidit siinä vieressä seurasivat kun pari äitiä esitteli kestovaippoja

Kysymys, joka kysytään sekä oikein iäkkäältä ihmiseltä tai sitten vauvaperheeltä. Noh, kyllähän se toimii... Joskus hyvin, joskus hyvin huonosti, siis vauvalla. Äidilläkin se toimii, mutta tämä äidin vatsantoiminta ei ole yhtä kiinnostavaa (vielä ainakaan neljäänkymmeneen vuoteen). Pojalla alkoi vatsa kipristellä siinä kahden viikon ikäisenä, niinkuin ilmeisesti tapana on. Vatsaitkut alkoivat jo pari päivää ennenkuin ehdittiin mitään D-vitamiineja edes aloittaa, joten ne tuskin vaikuttivat asiaan paljoakaan. Monenlaista tippaa on otettu siitä lähtien tuon D-vitamiinin lisäksi. On rela-tippoja (maitohappobakteeri), joiden pitäisi auttaa vatsan toiminnassa. Näiden lisäksi hankittiin aika pian myös cuplatonia, jonka tehtävänä on pilkkoa niitä ilmakuplia pienemmiksi, jolloin ne eivät vaivaisi/itkettäisi niin paljoa. Alkuun tuntui ettei tipoista ole mitään hyötyä, itku vaan jatkui ja se ajoittui erityisesti iltaan. Jossain kohtaa taidettiin jo tulkita iltaitkut ihan vaan väsymykseksi. V

Osalla syntyneistä lapsista on haikaranpurema tai enkelin suudelma, meidän pojalla oli mansikkaluomi kyljessä. En tiedä onko näillä kolmella mitään eroa vai kuvataanko niillä samaa asiaa, siksipä yritin googlettaa termejä ja seuraavanlaista infoa sieltä löysin... Monessa yhteydessä puhuttiin niskasta löytyneestä syntymämerkistä (verenpurkaumasta, punaisesta läiskästä) haikaranpuremana, kun taas kasvopuolelta löytyvää vastaavaa merkkiä sanotaan enkelin suudelmaksi. Minulle taisi joku sairaalassa sanoa, että "pojalla näyttää olevan haikaranpurema", vaikka tuo punainen läiskä onkin kyljessä... Neuvolalääkäri sanoi sitä mansikkaluomeksi (hienompi nimi hemangioma) ja totesi sen luultavimmin häviävän jossain vaiheessa. Infopläjäys joka löytyi pampersin nettisivuilta - virallistakin virallisempaa siis: "MANSIKKALUOMET Mansikkaluomet ovat pienten vauvojen tavallisimpia luomia. Mansikkaluomia esiintyy noin 2,5 % :lla kaikista vauvoista. Useimmiten mansikkaluomia esiin

Viime päivien aikana on yksi Anna-Mari Kaskisen runo noussut mieleeni kirkkaasti, ja huomaan viimein todella ymmärtäväni mitä siinä puhutaan. Ilmeisesti vasta itse äidiksi tultuani pystyn ymmärtämään äitiyden laajuuden... Runo menee siis näin: Joka kerran on äidiksi syntynyt, hän äiti on kaikkien lasten, ja kaikkia maailman lapsia hän on painanut rintaansa vasten, ja maailman lasten itkua hän on korvissaan alkanut kuulla, sillä maailman lapset puhuvat hänen omien lastensa suulla. On minua lasten hätä koskettanut syvästi aiemminkin, ja aina esimerkiksi lapsen kuolema saa kyyneleet silmään ja vahvan tunteen epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta nyt...  En ole nähnyt sitä jokaisessa mediassa ollutta kuvaa kuolleesta pakolaislapsesta. Olen tietoisesti yrittänyt jopa välttää sitä. Minulla on vahva tunne, että se näky sattuisi liikaa sydämeen, kun jo pelkkä tietoisuus tapahtuneesta koskettaa - lujaa. Kai tämä voimakas tunnereaktio tuntemattomien kohtaloista kohtuu osa

..ja alkaa joka kerta hieman erilainen yö. Ainakin unen määrän suhteen. Tänään olen hyvin levännyt, iloinen ja tyytyväinen äiti. Ja lapsikin tuntuisi tykkäävän viime yönä löytämästään uudesta tavasta nukkua. Meillä vedettiin koko perheen voimin unta palloon klo 23-04 välinen aika, ja sen jälkeen vielä mukavat bonukset klo 05-08 välillä. Siis kokonaiset kahdeksan tuntia vain yhdellä tauolla! Ja oikein hyvässä kohtaa vuorokautta, sillä siinä kohtaa myös perheen aikuisväestö kaipaa eniten unta. Monesti on naurattanut jälkeenpäin erinäiset keskustelut tuttavien kanssa. Kysymykseen "saatteko nukuttua hyvin?" tulee aina vastattua "kyllä vain, hyvin antaa poika nukkua, vain yksi tai kaksi herätystä yössä". Ja tosiaan, se kuusi-kahdeksan tuntia unta kolmeen eri unipätkään jaettuna on vauvaperheessä hyvin nukuttu yö. Ennen vauvaa se ei todellakaan olisi ollut sitä. Tällainen heräily ja lähes tunnin valveillaolot unipätkään välillä olisi ollut "night from hell&qu