Äidiksi kasvamista

Vaikka maidolla pääsee pitkälle ja se sisältää kaiken sen mitä vauva tarvitsee, niin jossain kohtaa koittaa se hetki että jotain kiinteämpääkin olisi hyvä syödä. Vielä siihen hetkeen on aikaa, mutta neuvolassa "annettiin lupa" jo maistella pikkuhiljaa erilaisia makuja soseiden muodossa. Niinpä tuossa joku aika sitten keittelin yhden bataatin, soseutin sen pienessä määrässä keitinvettä ja pakastin jääpalamuoteissa. Nyt on noin viikon verran maisteltu bataattia n. teelusikallinen päivässä. Ennen tarjoilua olen sekoittanut bataattiin vielä vähän korvikemaitoa, jotta koostumus on vähän perunamuussia vetelämpää.  Ilmeet ovat olleet näkemisen arvoisia. Alkuun kulmien kurtistusta, "mitäs tämä nyt on, joku uusi leikki vai?". Sitten hämmennystä, hämmästystä, hymyä, naurua ja loppuun vähän itkua kun lusikka ei enää tulekaan suuhun. Poika on ollut siis todella kiinnostunut tästä uudesta ruokamuodosta. Ja lusikka on ihan pop! Se otetaan omaan käteen eikä siitä tietenkään halutt

Tänään käytiin moikkaamassa taas neuvolatätiä, vaikka tuntuu että ihan juuri äsken käytiin 2kk neuvolassa! Tänään oli myös vuorossa rokotteita, piikit reisiin sekä rota-tehoste suun kautta. Niillä kahdella piikillä suojaudutaankin onneksi useampaa ikävää ja vaarallista tautia vastaan (aivokalvontulehdus, keuhkokuume, hinkuyskä, kurkkumätä, polio, jäykkäkouristus jne.) Ennen rokotusta tehtiin kuitenkin ihan perus tsekkaukset, ja kehitys tuntuu menevän ihan normaalia tahtia eteenpäin. Vähän laiskasti poika nostaa päätään käsistä ylöspäin nostettaessa, mutta ei kuulemma ole syytä huoleen. Lisäksi meidän poika on selkeästi äitiinsä tullut ja jo nyt selkä vinossa.. Oleilee mielellään vähän kippurassa, pää ja jalat oikealle päin. Saimme lähetteen fysioterapiaan, jossa annetaan ohjeita miten jumppaillaan ja korjaillaan asentoa nyt kun se ei vielä ole pahasti vinossa. Tuntui hyvältä että asiaan tartutaan heti!  Neuvolakortissa lukee lisäksi että: "Tyytyväinen vauva. Hyvin kasvaa. Soseita

Pojalle on ehtinyt jo muodostua päiväunilla tärkeä unikaveri, sellainen pehmeä unirätti jolla on pingviinin pää. Taisi olla se kuulu Pingu. Tuo uniriepu on kaverilta saatu kun hän kävi katsomassa poikaa sairaalasta kotiuduttuamme. Mitenkään tarkoituksella ei olla poikaa uniriepuun opetettu. Se vaan sattu olemaan sopivasti aina siinä käden ulottuvilla, että se oli helppo heittää peitoksi pojan vatsalle. Alkuun riepu tosiaan oli pojalle niin iso, että toimi varsin hyvin sellaisena kivana peittona, sittemmin se on ollut viihdykkeenä unta odotellessa. Pingua on kiva "metsästää" käsillään ja pehmeää riepua mukava tunkea suuhun. Nykyään poika kokoaa rievun  syliinsä ja halaa sitä tiukasti unen tullessa. Jos Pingua ei ole sylissä, ei se unikaan tahdo tulla niin helposti. Poikkeuksena yöuni omassa pinnasängyssä, siellä ei unileluja ole tarvittu lainkaan.  Lueskelin hiukan netistä, mikä se unilelun taika oikein on. Kasvatustieteessä kertoillaan, että unilelun rauhoitta

Eilen tapahtui jotain ihmeellistä, outoa ja ehkä vähän ahdistavaakin. Olin ensimmäistä kertaa pojan syntymän jälkeen yksin kotona. Siis kotona ilman poikaa. Ihan yksin. Eino Leinoa lainatakseni "mitä on tämä hiljaisuus".  Isämies lähti töiden jälkeen ulkoilemaan, ja otti meidän pojan vaunuissa mukaan. Ajattelin heidän lähtiessä että, kuinka mukavaa on kun saa hetken rauhassa touhuta kotiaskareita tai ihan mitä vaan. Vaikka virkata. Tai roikkua netissä. No miten kävi? Aloin pestä tuttipulloja, viikata vauvan pyykkiä ja samalla ihmettelin että onpa hiljaista. Silloin se iski, siis lapsihan ei ole kotona! Kauhea huoli yhtäkkiä nousi siitä, että pärjääkö se nyt se iskä siellä ja mitä jos poika herää ja alkaa huutaa ja mitä jos se saa jonkun yllättävän kohtauksen (siis mistä näitä ajatuksia tulee?!?) tai jos siellä onkin kylmä, tai kuuma tai... Loppuajan sitten kyttäsin joka toinen minuutti ikkunasta pihalle, että tuliskohan ne jo kohta kotiin. Ja minullahan ei siis tee yhtään pah

 Olen nauttinut äitiydessä siitä, että on saanut laulella lastenlauluja "hyvällä omallatunnolla" ja sydämensä kyllyydestä. Musiikki on iso osa omaa elämääni, niinpä siitä väistämättä tulee osa tämän meidän pojankin elämää. Vähintäänkin siinä, että hän joutuu kuuntelemaan äitinsä jollotusta. Musiikkikylvyt poika on aloittanut jo vatsassa ollessaan. Työhöni kuuluu melko paljon erilaista musisointia ja konsertteja, laulamista ja soittamista. Lisäksi keksin kokeilla, oppisiko poika tunnistamaan jonkun kehtolaulun jos sitä päivittäin hänelle laulaisin jo mahassaoloaikana. Niinpä lauleskelin kotona ollessani monesti laulua "tuu,tuu, tupakkarulla" ja aika usein tuli lallateltua myös Suutarinemännän kehtolaulua (piupalipaupali). Voi olla että kuvittelen, mutta mielestäni nämä kaksi laulua ovat rauhoittaneet tai riemastuttaneet poikaa eniten myös nyt myöhemmin. ( Mielestäni aika kivat versioinnit näistä kappaleista ja monesta muustakin löytyy levyltä "Lasten aarteit

Arki on alkanut rullata tasaiseen tahtiin. Toki joskus on hulinapäiviä tai unipäiviä, mutta noin niinkun normaalisti on päivässä tietty rytmi. Tässähän voisi jo alkaa keksiä jotain ekstraa päiviin - muutakin kuin satunnainen ruokakaupassa käynti tai vauvakerho, neuvola tahi pidempi vaunulenkki. Aamu meillä alkaa seitsemän ja kahdeksan välillä kun poika heräilee syömään. Vaikka ähinää ja puhinaa kuuluu pinnasängystä, on aamu kuitenkin rauhallinen. Poika hymyilee ja jutustelee rauhassa kun vaihdellaan vaippaa ja vaatetta ennen aamuruokailua. Kun pojan sapuskat on hoidettu, on äidin vuoro saada aamupala ja käydä suihkussa. Poika tutkii hetken leluja ja jutustelee, kunnes nukahtaa aamupäivätorkuille. Äidin aikaa pelailla sängyt ja pistää pyykkiä pyörimään jne.. Yhdentoista aikoihin on vuorossa toinen ruokailu. Sen jälkeen leikitään ja lauletaan, tai jumppailemaan lattialla. Sitten iskee taas väsy - jos on kauppa-asiaa, se hoidetaan tässä kohtaa. Poika yleensä nukkuu kauppareissut, toisinaa