Äidiksi kasvamista

...että sitä on kamalan huono äiti. Täällä ollaan ihmetelty ja ongelmoitukin (ainakin äiti-ihminen) syömisen kanssa. Imetys ei ole lähtenyt käyntiin niinkuin elokuvissa. Sairaalassa ei rinnoista tullut oikein mitään. Muutama hassu tippa. Pojalta nipsaistiin kielijännettäkin, sillä se oli niin kireä ettei kieli toiminut kunnolla.. Se vähän auttoi, mutta mitään maitobaaria en vieläkään voi sanoa omistavani. Meillä on menty nyt siis äidinmaidon ja korvikkeen yhdistelmällä. Ensin ruokaillaan "tissibaarissa" ja sitten hotkitaan loput ravinnon pullosta. Ja hyvä niin. Äidinmaidosta saa poika niitä tärkeitä vasta-aineita sun muuta hyvää ja korvike pitää huolen ettei jää nälkä ja poika kasvaa. Jostain syystä kuitenkin joku murheenpeikko meinaa iskeä tähän äitiin. Harmittaa se, ettei oma tuotanto riitä. Joka kerta toivon, että poika olisi kylläinen jo rintaruokinnan jälkeen - ja joka kerta petun kun ei olekaan. Mitä enemmän pullotavaraa menee, sitä surkeampi on oma fiilis. Minä en riit

Tämän vajaan kahden viikon aikana on useasti tullut mieleen, että olisi paljon helpompaa tämä elo jos tuo vauva osaisi puhua ja kertoa sanallisesti että mikä milloinkin on vointi ja mikä harmittaa. Hetkittäin on koettu epätoivon hetkiä, kun tuntuu ettei millään keksitä mikä on itkun syy. Ja tuo itku on tosiaan maailman stressaavin ja ahdistavia ääni - varsinkin silloin kun ei tiedä mistä se johtuu. Nythän tuo kommunikaatio toimii näin: Minulla on nälkä = Hamuilua, maiskutusta ja sydäntäsärkevää itkua Vaipassa on pissa/kakka = tuhinaa, ähinää jota seuraa sydäntäsärkevä itku Mahassa on ilmaa = Hamuilua, ähinää, sydäntäsärkevää itkua En halua olla yksin kehdossa = ähinää, tuhinaa ja sydäntäsärkevää itkua En ŧykkää olla hoitopöydällä varsinkin kun on vähän nälkä = sydäntäsärkevää itkua Onneksi tuo ongelmalista ei ole tuon pidempi, joten sitä itkuakaan ei yleensä tarvitse kauaa kuunnella. Vatsavaivat toki itkettävät pidempään, ja täällä kovasti toivotaan että tehokkaat röyhtäyttämiset ruoka

Viikko sitten maanantaina se sitten tapahtui. Puoli yhdentoista aikaan illalla syntyi maailmaan mitä ihanin poikavauva! Synnytyksestä en ala sen suuremmin kertoilemaan, mutta ajallisesti voisi sanoa, että vesien menosta siihen että päästiin vauvan kanssa osastolle lepäämään meni yksi vuorokausi. Ja kivut unohtuivat kaikki sillä hetkellä kun sai lapsen syliinsä! Osastolla vietettiin aikaa lapsen kanssa sitten perjantaihin asti. Se oli oikein hyödyllistä aikaa ainakin nyt kun kyseessä oli esikoinen. Opin paljon tarpeellista vauvan hoidosta ja käsittelystä, sekä sain apua imetykseen. Se ei tosin vieläkään "pelitä täysillä", mutta suunta on oikea ja mieli positiivinen. Vaan íhanaa oli päästä kotiinkin! Sairaalassa on aina kuitenkin jotenkin hankalampaa se elo, kun ei osaa oikein rennosti olla vaikka huonekaverikin oli oikein mukava. Nukkuminen jäi kuitenkin siellä todella vähäiseksi ja kokoajan oli jotenkin varpaillaan vauvankin kanssa (ettei se vaan saisi mitään kilare

Pieni tauko blogin päivittämisessä... Maanantaina 13.7. myöhään illalla syntyi maailmaan ihana pieni poikavauva. Meidän aarre. 3400g ja 50cm. Terve ja suloinen!  Nyt eletään vielä sairaalaelämää, mutta palailen tännekin kuulumisien kanssa kunhan päästään arkeen käsiksi!

Olen matkanvarrella näpsinyt silloin tällöin kuvan jos toisenkin mahastani, ihan itselle muistoksi ja seuratakseni sen kasvua. Sekin on jotenkin ihmeellistä, että maha vain venyy ja venyy. Muistan että jo raskausviikolla 20 tuntui, että maha on kasvanut valtavasti, ja aina vain se silti kasvaa lisää. Jokohan aletaan olla maksimissa... Raskausarvilta olen toistaiseksi välttynyt, eikä napakaan ole pullahtanut ulos. Olen myös sitä mieltä, että tuo maha tuntuu paljon isommalta tässä kehossa kuin miltä se näyttää kuvissa. Ainakin se tuntuu olevan jatkuvasti tiellä (enkä millään muista ottaa sitä huomioon esim. kaapinovea sulkiessa) .    Viimeksi neuvolassa käydessäni olin revetä nauruun, kun neuvolatäti sanoi vatsani olevan siro... Oma tuntemus on lähempänä valasta ja kun sf-mittakin on huidellut yläkäyrän tuntumassa, niin miten se nyt pieneksi/siroksi on tulkittavissa? Kaikki on tietysti aina niin suhteellista.

..kysyi mies minulta tänään, kun katseli minun touhuilua hoitopöydän tarvikkeiden kimpussa. Minä siihen että "no kai sen voisi jotenkin kostealla pyyhkeellä pestä.. Ei kai nyt joka kerta tarvii suihkutella ja huljutella ettei kuivu iho turhaan." Mies ihmetteli, että enkö minä ole niistä kirjoista lukenut miten se pitää tehdä. Minä en voinut kuin nauraa. No en ollut lukenut, ei ole sellaisia kirjoja ollut lukulistalla. Mutta onneksi kirjahyllystä löytyy kirja "Mies hoitaa vauvaa", jonka ostin tälle tulevalle isukille isyyspakkaukseen. Ja siinähän on oikein hyvät ohjeet myös vaipanvaihtoon ja siihen pepun pesuun. On ensin lista tarvikkeista jotka on hyvä olla käden ulottuvissa, ja sitten jokainen työvaihe erikseen selostettu. Yhdessä sitä ohjetta sitten tankattiin ja nyt on periaatteen tasolla joku haju siitä, miten toimia kun vauvalla on kakkaa tai pissaa tai molempia vaipassa. Meistä kumpikaan ei siis eläessään ole vaippaa vaihtanut... Mies vielä totesi lopuks

Täällä meillä on varsin säännöllisesti iltaisin pitkät jumppahetket. Ei nyt välttämättä jokailtaiset, mutta vähintäänkin jokatoinen ilta kaveri päättää että on aika venytellä ja vaihdella asentoa. Sitä kestää kolmesta tunnista kuuteen tuntiin...  Eilen illalla Tyyppi onnistui tässä liikuntaillassaan vielä puskemaan itseään alituiseen tuonne alemmas. Miestä nauratti mun irvistykset kun löhöiltiin tuoleissamme telkkua katsellen, mutta irvistys on kai ainoa ilme jonka voi ottaa kun häpyluussa vihloo ja maha on venytetty äärimmilleen (sillai hauskasti vinottain, niin että sivusta tunkee jalkapohjaa ja toisella sivulla peppua ja selkää...), ei se navan kohdallaan kovin ihanalta tunnu, kun jokin sitä puskee ylöspäin. On se vaan aikamoinen voimankimppu jo nyt!  Tänään rv38+3 Täytyy silti sanoa, että yhä edelleen enemmän nautin näistäkin liikkeistä. Tietääpä ainakin että kaikki on kunnossa ja vauvalla on energiaa. Pohdin vain, että onko sitä energiaa sitten samalla tavalla masun ulkopuolellaki

Olisihan se toiminut varmasti ihan hyvin ilmankin, mutta kun ajatus äitiyspakkaukseen laitettavasta päällisestä tuli, en päässyt siitä eroon. Niinpä sellainen piti tehdä! Ei niinkään esteettisistä syistä, sillä minusta tämän vuoden pakkauksessa on ihan kiva neutraali kuvio ja väri, mutta ajattelin että olisko se kuitenkin ikävä jos vauvan nyrkit vaikka hakkaa sitä pahviseinää? Ensin yritin pähkäillä itsekseni, miten homman hoidan. Sitten turvauduin Googleen. Moni onkin tehnyt itse päällisiä pakkaukseen ja oikein tyylikkäitäkin sellaisia. Joitain ohjeitakin löysin, jokainen on ratkaissut asian vähän eri tavoilla. Minä ajattelin että ompelen laatikon ympärysmitan mukaisen pötkylän/rinkulan jonka pujotan osaksi laatikon päälle ja taitan loppuosan sisälle (olipa hankalasti selitetty).  Kangaskaupassa kun kerroin kangasostoksia tehdessäni mitä olen aikeissa väsätä, sain vielä lisää ohjeita (olisi siellä ollut muistissa jopa laatikon mitatkin). Myyjä kannusti minua vielä tekemään laatikon so

Onnellinen se, joka nukkuu yönsä hyvin ja herää levänneenä uuteen päivään. Minäkin olen joskus sellaisen onnen kokenut, enkä ehkä ole osannut arvostaa sitä tarpeeksi. Yleisesti ottaen olen nuoresta lähtien ollut huono nukkumaan, mutta tarpeellinen määrä unta on aina lopulta saatu pidemmällä ajanjaksolla. Tämä raskausaika on ollut ilmeisesti valmistautumista myös siihen, että unimäärä kokonaisuudessaan vähenee. Kun mietin esimerkiksi viimeistä kuukautta, ei sinne mahdu yhtäkään täyttä yötä unta. Minulle on kehittynyt aivan uusi unirytmi. Menen n. kymmenen tai yhdentoista välillä nukkumaan. Jokainen kyljenkääntö herättää, sillä maha estää kaikenlaisen helpon asennonvaihdon. Herään yhden ja kahden välillä vessaan (joka sijaitsee alakerrassa). Jatkan uniani kohtuu nopeasti, kunhan löydän hyvän asennon jossa lonkkaa ei särje ihan mahdottomasti. Herään kolmen ja neljän välillä vessaan. Saatan nukahtaa kohtuu helposti, tai sitten huonompina öinä valvoa siitä aamukuuteen, jonka jälkeen voi