Osastolla vietettiin aikaa lapsen kanssa sitten perjantaihin asti. Se oli oikein hyödyllistä aikaa ainakin nyt kun kyseessä oli esikoinen. Opin paljon tarpeellista vauvan hoidosta ja käsittelystä, sekä sain apua imetykseen. Se ei tosin vieläkään "pelitä täysillä", mutta suunta on oikea ja mieli positiivinen.
Vaan íhanaa oli päästä kotiinkin! Sairaalassa on aina kuitenkin jotenkin hankalampaa se elo, kun ei osaa oikein rennosti olla vaikka huonekaverikin oli oikein mukava. Nukkuminen jäi kuitenkin siellä todella vähäiseksi ja kokoajan oli jotenkin varpaillaan vauvankin kanssa (ettei se vaan saisi mitään kilareita ja huutaisi kuin syötävä... Mitä tämä vauva ei kyllä tehnyt).
Kotona rutiinit jotenkin vain solahtivat uomiinsa kuin itsestään. Ja ei kai se näin pienen vauvan kanssa mitään rakettitiedettä olekaan. Ensin syödään, sitten röyhtäistään, sen jälkeen voikin nukkua pari-kolme tuntia kunnes taas syödään. Vaippaa toki vaihdetaan vähän joka välissä... Ensimmäisten kotipäivien väsymys taisi minulla tulla enemmän siitä, että meillä oli vieraita joka päivä, tokihan kaikki halusivat tavata tämän uuden perheenjäsenen. Nyt kun silläkin saralla alkaa rauhoittua, pääsee todella siihen arkeen kiinni.
Jänniä ajatuksia ja tuntemuksia on kyllä noussut tässä viikon aikana. Ensimmäinen ihmeellinen asia, mitä itsekseni nauroin, oli se kun pääsi pitkästä aikaa ulos kävelylle. Kun oli ollut lähes viikon sairaalassa neljän seinän sisällä, tuntui ulkoilma niin erilaiselta.. Ja toisaalta oli outoa kun lapsi ei ollutkaan siinä ihan vieressä (jäi isän hoiviin kotiin). Meinasi melkein itku tulla! :D Seuraavana päivänä käytiinkin sitten yhdessä ulkoilemassa kun poika sai kokeilla ensi kertaa "vaunuilua".
Joka päivä on jotain uutta, niin meille kuin tietysti pojallekin. Huomenna jännitetään miten ensimmäinen aikataulutettu meno onnistuu. Olisi käytävä pojan kanssa neuvolassa punnituksessa. Saas nähdä millaisin mielin sinne päästään! :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Saako lähettää terveisiä? - Saa! :)