Äidiksi kasvamista

Eilen käytiin pojan kanssa ensimmäistä kertaa muskarissa. Olin siitä jo vauva-aikanakin haaveillut, mutta nyt syksyn kynnyksellä sain viimein aikaiseksi etsiä meille sopivan ryhmän. Myöhässä olin liikenteessä tämän asian kanssa, mutta onneksi meille löytyi tilaa vaikka ilmoittautumisaika oli mennyt jo pari viikkoa sitten!  Muskaripaikka löytyi yksityisestä musiikkikoulusta - itseasiassa siitä samasta, jossa olin itse pienenä tyttönä aloittanut musiikkitaipaleeni - ja muskariryhmä oli suunnattu 1-2-vuotiaille. (Ainakin näin ymmärsin, mielestäni ryhmässä oli ehkä vähän isompiakin lapsia). Lukukausimaksu oli ehkä suurempi kuin musiikkiopistolla, mutta ajankohta sattui niin hyvin pian alkaviin töihini, että yhtä hyvääkin löytynyt muualta.  Eilinen oli pojalle ehkä vähän rankemmanpuoleinen päivä... kävimme näyttämässä pojan punaista silmää lääkäritädille, ja normaalia lyhyempiin päikkäreiden jälkeinen hässäkkä (johon sisältyi vain pikaisia ruokataukoja) taisi väsyttää tavallista enemmän. Si

Niinkuin kaikkeen liikuntatyyppiseen tekemiseen, myös tähän aikuisiän kuntokuuriin pätee lause "hitaasti, mutta epävarmasti". Alkuinnostuksen jälkeen, tuli helposti vastaan päiviä, jolloin en todellakaan saavuttanut päivittäistä askeltavoitettani. Ruokapäiväkirjan pitäminen lopahti pikkuhiljaa ja lenkkikengät ovat saaneet huilia pitkiäkin aikoja... Mutta toisaalta, kaikesta tästä huolimatta painoa on tippunut kolmisen kiloa (71->68) ja vihdoinkin saan takaisin käyttöön niitä housuja, joita pidin ennen raskautta.  Vaikka askeltavoitteeni ei ole läheskään jokaisena päivänä täyttynyt, on askeleita kuitenkin kertynyt "tavallisella elolla" ihan mukavasti. Oranssit palkit ovat onnistuneita päiviä ja violetit näyttävät tavoitteen jääneen saavuttamattomiin. Sadepäivät näkyvät tilastoissa liikkumattomuutena, silloin on aamurattailut jääneet väliin, eikö iltalenkkikään ole onnistunut. Tokihan sateellakin voisi liikkua, kun vain laittaisi asianmukaiset varusteet p

Sen verran on kai touhua ja tohinaa elämässä, että on jäänyt kokonaan kirjoittelematta 1v neuvolakäynnistä. Kävimme moikkaamassa neuvolatätiä synttärijuhlia seuranneella viikolla, aika oli sovittu niin että saisimme viettää juhlia ilman rokotteista mahdollisesti tulevia oireita. Poika sai tutustua jälleen uuteen neuvolatätiin, tällä kertaa on jopa toiveita siitä, että sama henkilö ottaa meidät vastaan seuraavallakin kerralla. (Meille on sattunut paljon sijaisia, terveydenhoitajan sairastumisia, yksi neuvolan tekemä alueitten uudelleenjako jne..). Hetken poika katseli kainosti, ja sitten alkoi taas reippaasti touhuilemaan ja tutkimaan huonetta. Minulle terveydenhoitaja olikin tuttu jo äitiysneuvolan puolelta, eli tavallaan hänkin oli jo seurannut pojan oloa - silloin masussaoloaikana. Hetkisen jutusteltuamme niitä näitä, oli aika mittailla ja punnita. Meidän sirorakenteisen yksivuotiaan mitat olivat 8590g ja 76,5cm. Neuvolakorttiin oli kirjoitettu "Iloinen ja touhukas poika. Kasvaa

Siihen on alettava jo vähitellen valmistautua, että melko pian on pojan vietettävä vähintään kolme päivää viikossa päivähoidossa. Mies lopetti kesälomailunsa tänään ja minä palaan töihin syyskuun lopussa. Koska halusimme kaikki (no, poika ei oikeastaan osannut sanoa vielä mielipidettään..) käydä katsomassa tulevaa päivähoitopaikkaa, oli ensimmäinen tutustumiskerta jo alkuviikosta. Meille ainoa varmasti toimiva vaihtoehto oli vuorohoito, ihan vain johtuen siitä, että me miehen kanssa teemme molemmat työajatonta työtä. (Jännä termi.. Mutta tarkoittaa sitä, että mitään tuntimäärää ei ole määritelty, tahi sitä mihin kellonaikoihin työtä tehdään). Onneksi nyt näyttää kuitenkin siltä, että poju saa nauttia päivähoitotätien ja -setien seurasta aamusta iltaan vain kerran viikossa, kun muut päivät ovat lyhyempiä. Päiväkoti sijaitsee lyhyen matkan päässä, joten vieminen ja hakeminen onnistuu myös kävellen (jos vain aikataulut antavat periksi). Talo vaikutti ihan kodikkaalta ja ryhmätkin - ainaki