Päivähoitoon tutustumista

Siihen on alettava jo vähitellen valmistautua, että melko pian on pojan vietettävä vähintään kolme päivää viikossa päivähoidossa. Mies lopetti kesälomailunsa tänään ja minä palaan töihin syyskuun lopussa. Koska halusimme kaikki (no, poika ei oikeastaan osannut sanoa vielä mielipidettään..) käydä katsomassa tulevaa päivähoitopaikkaa, oli ensimmäinen tutustumiskerta jo alkuviikosta.

Meille ainoa varmasti toimiva vaihtoehto oli vuorohoito, ihan vain johtuen siitä, että me miehen kanssa teemme molemmat työajatonta työtä. (Jännä termi.. Mutta tarkoittaa sitä, että mitään tuntimäärää ei ole määritelty, tahi sitä mihin kellonaikoihin työtä tehdään). Onneksi nyt näyttää kuitenkin siltä, että poju saa nauttia päivähoitotätien ja -setien seurasta aamusta iltaan vain kerran viikossa, kun muut päivät ovat lyhyempiä.

Päiväkoti sijaitsee lyhyen matkan päässä, joten vieminen ja hakeminen onnistuu myös kävellen (jos vain aikataulut antavat periksi). Talo vaikutti ihan kodikkaalta ja ryhmätkin - ainakin nyt kesäkauden lopulla - pieniltä. Meidän pikkuinen mies sijoittuu pienten lasten ryhmään, jossa siinäkin taitaa olla ihan nuorimpia. Ryhmässä on yhteensä 13 lasta, mutta kuulemma kaikki eivät koskaan ole yhtäaikaa hoidossa (no niin no, vuorotyö lapsillakin), nyt siellä oli kolme pientä taapertajaa. Kun asteltiin "pilvilinnaan", oli poika melko nopeasti kuin kotonaan. Hän tutki lelut ja etsi käsiinsä kaikki autot ja menopelit, alkoi potkia palloa ja yritti kovasti leikki muiden kanssa. Paikkoja tutkittiin tarkasti ja laajasti, ja mielenkiintoista tuntui olevan.

Yksi tämän päiväkodin erikoisuuksista taisi olla kellarikerroksessa oleva saunaosasto. Pikkuisillakin on mahdollisuus siellä joskus käydä, ja pääsevät myös pulikoimaan kylpyhuoneessa olevaan pieneen kiinteään uima-altaaseen. Enpä olisi ikinä osannut kuvitella, että päiväkodissa (kunnallisessa) voi olla sellaiseen mahdollisuus. 

Keskusteltiin siinä tutustumiskierroksella ja pojan leikkejä katsellessa päiväkodin tapojen ja periaatteiden lisäksi myös pojan tapoihin liittyvistä käytännön asioista. Pojan päivärytmistä, ruokailutavoista, vaippa-asioista jne. Minulle jäi vaikutelma, että hoitaja oli iloisesti yllättynyt monessa kohdassa. Poika nukkuu yhdet päiväunet, jotka ajoittuvat lounaan jälkeen - päiväkodissa heillä on sama rytmi, toki tarpeen mukaan voisi ottaa toisetkin unet. Tavallinen maito maistuu, samoin kuin ihan tavallinen ruoka - eikä tarvitse muussailla tai tehdä mitään muitakaan temppuja. Tämäkin helpottaa päiväkodin arjessa. Poika syö joko itse sormin, tai lusikalla syötettynä (toki suu aukeaa vain, jos omassakin kädessä on lusikka), kovasti harjoittelee aterimien käyttöä, mutta ei vielä ihan voi sanoa että itse söisi.. Poika osaa juoda tavallisesta mukista, kun vähän auttaa mukin pöydälle laskemisessa, nokkamukikin varmasti otetaan vastaan jos haluaa välttää mahdollista sotkua :)

Pottailusta kyseltiin, ja kyllähän tuo potalla istuu hetken, vaikka harvoin sinne mitään saadaan napattua. 

Yksi iso helpotus on myös se, että poika ei enää kauheasti vierasta. Sopeutuu nopeasti uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Ja onhan tuo meidän taapero selkeästi persoonaltaan todella sosiaalinen, rakastaa sitä että saa olla ihmisten seurassa ja tehdä yhdessä. Luulen, että nauttii kovastikin siitä, jos saa päivähoidossa leikkiä muiden lasten kanssa.

Silti...

Meinasi pieni kyynel jo tirahtaa äidille silmään, kun meille kerrottiin että kaikista lapsista tehdään sellainen "taulu" siitä ensimmäisestä hoitopäivästä. Oli se sitten millainen vain. Siinä kerrotaan päivän tapahtumia, ja siihen otetaan lapsesta jokin kuva jne. Se tunne, joka tulvahti siinä hetkessä kun mietin minun pienen poikani ekaa hoitopäivää, oli yllättävä ja voimakas. Näinköhän siinä sitten käy niin, että itku kurkussa saa tämä äiti lähteä töihinsä jätettyään lapsen ensimmäistä kertaa päivähoitoon... 

Onkohan sitä itkua mahdollista pidätellä edes siihen saakka, että pääsee takaisin autoon?