Äidiksi kasvamista

Nyt on jääneet blogin kirjoittelut pienelle (?) tauolle, olen nimittäin oppinut tuossa lokakuun aikana mitä sanalla hektinen oikeasti tarkoitetaan. Meidän perheen elämä koostuu tätä nykyä töistä/päivähoidosta, harrastuksista ja sairastelusta. Vanhemmat ovat olleet enemmän tai vähemmän terveinä (jotain pientä kurkun karheutta ja nuhaa lukuunottamatta), mutta poika on sairastanut enemmän. Hoidon aloituksen jälkeen on ollut nuhakuumetta, pitkittynyttä limayskää ja korvatulehdus, viikon verran oltiin terveinä ja nyt on taas kovasti kuumetta ja räkä valuu. Vaatetusvinkki räkätaudissa olevan taaperon vanhemmille: ei kannata käyttää ainakaan mustaa, siinä räkä näkyy jotenkin erityisen hyvin. Ja sitä räkää tosiaan on jokapuolella. Kirjavista vaatteista se ei erotu niin hyvin.  Tässä on tasapainoiltu sen kanssa, että milloin olla kotona lapsen kanssa, ja milloin voi viedä hyvällä omallatunnolla hoitoon. Meidän päiväkodin ohjeistus oli, että yksi kuumeton päivä riittää ja räkätaudissa tai yskäss

Nyt se sitten alkoi, työssäkäynnin arki. Kaksi päivää on jo takana, ja oikeastaan yllättävänkin kivuttomasti tämä alku on sujunut. Aika moni on kyllä varoitellut että poika voi ottaa "takapakkia" sitten viikon kuluttua, kun hoksaa että tätä tämä nyt on... Mutta nämä kaksi päivää ovat siis menneet hyvin. Ensimmäisenä päivänä itki ainoastaan äiti, ja sekin tapahtui salaa autossa töihin ajamisen aikana. Toisenakin aamuna poika jäi ihan mielellään hoitopaikkaan, eli ei mitään traumoja jäänyt ekasta päivästä.  Kuulemma on syöty hyvällä ruokahalulla, leikitty paljon autoilla, keinuttu ja juiksenneltu. Päiväunille oli vähän vaikeuksia rauhoittua, mutta ensimmäisenä päivänä unta kertyi kuitenkin tunnin verran, ja toisena päivänä ko puolitoista. Ehkä muutaman päivän jälkeen päästään jo normaaliin pariin tuntiin.  Yöunille nukahtaminen oli kyllä ensimmäisen hoitopäivän jälkeen vaikeaa, ja seuraava aamukin alkoi sitten tuntia aiemmin. Tänään näyttäisi jo yöuni maistuvan normaaliin aikaa

Löysin sen! Täydellisen ruokalapun juuri meidän taaperolle. Jopa hiukan harmittaa, etten löytänyt sitä jo 8kk sitten.. nimittäin ensimmäisen käyttökerran jälkeen olin jo aivan valmis heittämään kaikki erilaiset vanhat ruokalaput ja kaukalot pois. (Hihalliset essut voisi ehkä säilyttää maalailuja varten..) Olin etsimässä pojalle muutamaa uutta ruokailuvälinettä, kun silmiini osui hauska frakin näköinen ruokalappu. Ensin ajattelin että se voisi olla hauska lisä "kokoelmiin" ja sen voisi ottaa esimerkiksi juhliin, mutta kun tutustuin ominaisuuksiin nousi mieleen ajatus että tämä voisi sopia meille päivittäiseenkin käyttöön. Ruokalappu on BPA-vapaata silikonia, ihanan pehmeä mutta kouru kuitenkin pitää ruuat ja maidon, mitä toisinaan tipahtelee. Lapun voi pestä astianpesukoneessa, mutta se on myös likaa hylkivä, joten useimmiten pelkkä hyvä huuhtelu riittää.  Meidän pieni prinssi on tähän asti inhonnut kaikkia kourullisia ruokalappuja, eikä ole muitakaan rakastanut. Tämä lappu ei

..kun taustalla on pojan kohta viikon kestänyt nuha (pois päin menossa), valvottuja öitä ja itselle pikkuhiljaa hiipivä flunssatauti.. ..kun omat hermot (ja minulla se pinna on kuulemani mukaan jopa pitkä) ovat väsymyksestä johtuen pinkeällä ja pojalla samoiten... ..kun ei olla niin kipeitä enää/vielä, että voisi vain löhötä..  ..kun olis muskarikin... ..kun isi on töissä pitkään..  Silloin ei kyllä mikään onnistu. Pukemiset ja vaipanvaihdot on taistelua. Ruoka ei ole tarpeeksi nopeasti tarjolla, se on myös pahaa (tai sillä on kivempi sotkea) eikä sitä voi syödä paikoillaan vaan pitää harrastaa samalla akrobatiaa. Päiväunet ihme kyllä maistuivat, mutta tämä mamma (oli tyhmä) käytti sen reilun kaksi tuntia kotitöihin ja syömiseen.  Lelut ei toimi kuten herra pikkuherra haluaisi, ja äiti ei myöskään toimi. Karmea karjunta, itku ja parku. Varsinkin jos sattuu kompastelemaan leluihinsa ja iskee samalla huulensa (pehmeään) rahiin niin, että ylähuulen jänne saa osumaa ja alkaa

Oletko koskaan miettinyt kaupan leluhyllyn edessä, että mikähän mahtaisi olla se viihdyttävin ja mieluisin lelu pienelle pojalle (tai miksei tytölle)? Mikä kannattaisi hankkia? Mikä olisi opettavainen ja kehittävä, ollen samalla hauska ja sellainen jonka kanssa lapsi viihtyy vähän kauemminkin aikaa?  Tässä muutama meidän suosikki: Sähköpiano. Siinä on 14 ärsyttävää renkutusta, 8 erilaista rytmikonetta sekä mahdollisuus soittaa lähes tunnistamattomilla "eläinäänillä". Myös tavallinen pianoääni löytyy, mutta sitä ei käytetä. Ihan parasta on laittaa kappale soimaan, antaa sen soida noin kolme sekuntia ja sen jälkeen painaa samaa nappulaa, jolloin voi kuunnella samaa kolmen sekunnin pätkää aina vain uudestaan ja uudestaan. Tästä (palo-/paketti-) autosta ei lähde ääntä. Se on silti kiva, koska se on punainen ja se on auto ja sillä voi päristellä menemään. Mieluiten jollain tasolla, josta sen voi myös tiputtaa maahan. Jos se menee vähän rikki, äiti korjaa sen teipillä kasaan. Vilkk

Eilen käytiin pojan kanssa ensimmäistä kertaa muskarissa. Olin siitä jo vauva-aikanakin haaveillut, mutta nyt syksyn kynnyksellä sain viimein aikaiseksi etsiä meille sopivan ryhmän. Myöhässä olin liikenteessä tämän asian kanssa, mutta onneksi meille löytyi tilaa vaikka ilmoittautumisaika oli mennyt jo pari viikkoa sitten!  Muskaripaikka löytyi yksityisestä musiikkikoulusta - itseasiassa siitä samasta, jossa olin itse pienenä tyttönä aloittanut musiikkitaipaleeni - ja muskariryhmä oli suunnattu 1-2-vuotiaille. (Ainakin näin ymmärsin, mielestäni ryhmässä oli ehkä vähän isompiakin lapsia). Lukukausimaksu oli ehkä suurempi kuin musiikkiopistolla, mutta ajankohta sattui niin hyvin pian alkaviin töihini, että yhtä hyvääkin löytynyt muualta.  Eilinen oli pojalle ehkä vähän rankemmanpuoleinen päivä... kävimme näyttämässä pojan punaista silmää lääkäritädille, ja normaalia lyhyempiin päikkäreiden jälkeinen hässäkkä (johon sisältyi vain pikaisia ruokataukoja) taisi väsyttää tavallista enemmän. Si

Niinkuin kaikkeen liikuntatyyppiseen tekemiseen, myös tähän aikuisiän kuntokuuriin pätee lause "hitaasti, mutta epävarmasti". Alkuinnostuksen jälkeen, tuli helposti vastaan päiviä, jolloin en todellakaan saavuttanut päivittäistä askeltavoitettani. Ruokapäiväkirjan pitäminen lopahti pikkuhiljaa ja lenkkikengät ovat saaneet huilia pitkiäkin aikoja... Mutta toisaalta, kaikesta tästä huolimatta painoa on tippunut kolmisen kiloa (71->68) ja vihdoinkin saan takaisin käyttöön niitä housuja, joita pidin ennen raskautta.  Vaikka askeltavoitteeni ei ole läheskään jokaisena päivänä täyttynyt, on askeleita kuitenkin kertynyt "tavallisella elolla" ihan mukavasti. Oranssit palkit ovat onnistuneita päiviä ja violetit näyttävät tavoitteen jääneen saavuttamattomiin. Sadepäivät näkyvät tilastoissa liikkumattomuutena, silloin on aamurattailut jääneet väliin, eikö iltalenkkikään ole onnistunut. Tokihan sateellakin voisi liikkua, kun vain laittaisi asianmukaiset varusteet p

Sen verran on kai touhua ja tohinaa elämässä, että on jäänyt kokonaan kirjoittelematta 1v neuvolakäynnistä. Kävimme moikkaamassa neuvolatätiä synttärijuhlia seuranneella viikolla, aika oli sovittu niin että saisimme viettää juhlia ilman rokotteista mahdollisesti tulevia oireita. Poika sai tutustua jälleen uuteen neuvolatätiin, tällä kertaa on jopa toiveita siitä, että sama henkilö ottaa meidät vastaan seuraavallakin kerralla. (Meille on sattunut paljon sijaisia, terveydenhoitajan sairastumisia, yksi neuvolan tekemä alueitten uudelleenjako jne..). Hetken poika katseli kainosti, ja sitten alkoi taas reippaasti touhuilemaan ja tutkimaan huonetta. Minulle terveydenhoitaja olikin tuttu jo äitiysneuvolan puolelta, eli tavallaan hänkin oli jo seurannut pojan oloa - silloin masussaoloaikana. Hetkisen jutusteltuamme niitä näitä, oli aika mittailla ja punnita. Meidän sirorakenteisen yksivuotiaan mitat olivat 8590g ja 76,5cm. Neuvolakorttiin oli kirjoitettu "Iloinen ja touhukas poika. Kasvaa

Siihen on alettava jo vähitellen valmistautua, että melko pian on pojan vietettävä vähintään kolme päivää viikossa päivähoidossa. Mies lopetti kesälomailunsa tänään ja minä palaan töihin syyskuun lopussa. Koska halusimme kaikki (no, poika ei oikeastaan osannut sanoa vielä mielipidettään..) käydä katsomassa tulevaa päivähoitopaikkaa, oli ensimmäinen tutustumiskerta jo alkuviikosta. Meille ainoa varmasti toimiva vaihtoehto oli vuorohoito, ihan vain johtuen siitä, että me miehen kanssa teemme molemmat työajatonta työtä. (Jännä termi.. Mutta tarkoittaa sitä, että mitään tuntimäärää ei ole määritelty, tahi sitä mihin kellonaikoihin työtä tehdään). Onneksi nyt näyttää kuitenkin siltä, että poju saa nauttia päivähoitotätien ja -setien seurasta aamusta iltaan vain kerran viikossa, kun muut päivät ovat lyhyempiä. Päiväkoti sijaitsee lyhyen matkan päässä, joten vieminen ja hakeminen onnistuu myös kävellen (jos vain aikataulut antavat periksi). Talo vaikutti ihan kodikkaalta ja ryhmätkin - ainaki

Meidän pojalta löytyy sellainen kohtuullisen kokoinen mansikkaluomi kyljestä. Onneksi kyljestä, jolloin siitä ei ole ollut minkäänlaista haittaa. Täällä kirjoittelin asiasta viimeksi. Alkuun neuvolassa kyseltiin aina, onko luomi kasvanut tai muuttunut, ja joka kerta mietin itsekseni että olisinpa seurannut tilannetta vaikka kuvien avulla. Vaikea sanoa onko luomi pienentynyt vai poika vain kasvanut... On se luomi ainakin haalistunut jonkun verran. Tässä kuvassa poika on alle kuukauden vanha... ..ja tässä reilun vuoden... Aika samalta näyttää.  Mansikkaluomi on ollut pojalla siis ihan syntymästä saakka, ja muoto on pysynyt kyllä samana. Ilmeisesti sen pitäisi kuitenkin ajan kanssa kadota. Joskus nuo kai saattavat myös jäädä? Pojalla tuo tosiaan on sellaisessa paikassa, että suurta haittaa mansikkaluomesta ei ainakaan kosmeettisesta mielessä ole. Eikä tuohon edes housut pääse hankaamaan.  Hauska juttu tuossa on se, että enollaan oli (kuulemma) ihan samanlaine

...ja yhdessä yössä se tapahtui. Meidän pienestä poikavauvasta tuli yhtäkkiä melkoisen menevä taapero - jos ajatellaan niin, että alle vuoden ikäinen on vielä vauva ja sen jälkeen ollaankin jo taaperoita.  Sitä yhden vuoden rajapyykkiä juhlittiinkin sitten monta päivää! Varsinaisena syntymäpäivänä ihan vaan arkisesti. Olohuoneessa odotti yksivuotiasta iso paketti äidiltä ja isiltä. Sitä ihailtiin ja ihmeteltiin, ja kun viimein päästiin itse lahjaan asti, oli sekin pojan mielestä upea. Alettiin kerätä brion puista junarataa, ja ensimmäisenä syntymäpäivänä pojalle hankittiin tietysti se ensisetti, johon kuuluu pieni rata sillan kera sekä veturi ja vaunu. Toistaiseksi parasta tuossa on ollut se juna, sen kanssa tepastellaan ympäri taloa. Päivä muuttui vielä astetta iloisemmaksi, kun mummi ja ukki kävivät onnittelemassa - puisen mopon kanssa! :D  (Voihan tavarapaljous... Suuresti ollaan kiitollisia kaikesta:) Kun syntymäpäivä oli keskiviikko, järjestettiin juhlat vasta myöhemmin jotta mahd

Poika täyttää tänään yhden vuoden! Sen kunniaksi (ja koska en juuri muuta ehdi leipomiskiireiltä) laitetaankin tähän kohtaa kasa sekalaisia kuvia :) Harvinainen "naamakuvakin" löytyy  internetin syövereistä.. Nimittäin pitihän se osallistua kesäkuvakisaan . Saa käydä tykkäämässä *vinksvinks*.  

Välillä tuntuu siltä, että lattialta itse löydetty ja kerätty ruoka maistuu paljon paremmalta kuin pöydällä oleva. Itseasiassa alan olla aika varma, että poika tiputtelee (osaksi vaivihkaa, osaksi näyttävin liikkein) tarkoituksella ruokamurusia lattialle, voidakseen löytää ne hetkeä myöhemmin.  Nyt poika on oppinut myös sen, että jos aikoo saaliinsa pitää ja saada syötyä, on paettava paikalta. Kyllä siinä (useimmiten) on naurussa pitelemistä, kun poika juoksee keittiöstä leivänmuruset käsissään. Kääntyy vilkaisemaan huomasitko äiti, ja jos huomasi, jatkaa pakoaan kiireellä! Kun etäisyyttä on hänen mielestään tarpeeksi, on aika mutustella murut suurella nautinnolla.  Jonkun kerran on makaronilaatikkoakin menny vielä hyvä köntti, heti ruokailun loputtua lattialta napattuna. Että pieni nälkä oli ilmeisesti jäänyt... Ja kyllä varmasti on niin, että myös meillä aikuisilla ne itsekasvatetut ja kerätyt marjat tai omenat maistuvat aina paremmilta kuin kaupasta ostetut. Täytyy kai tuossa olla t

Mahataudista on selvitty, ja vihdoinkin on päästy keskittymään olennaiseen - nimittäin kesän viettoon ja pihahommiin! Meillä on talossa käynnissä lähes aina joku remontti, se on näitä vanhan rintamamiestalon ihania puolia, ja pihallakin on melkein jatkuvasti jotain rakennustelinettä tai muuta "roinaa". Niinpä sitä on ollut vähän hankala laittaa ns. kesäkuntoon. Varastossa ovat kiltisti odotelleet asennustaan pieni hiekkalaatikko, sekä keinu (johon täytyisi vielä hankkia se varsinainen teline, johon keinun saa asennettua). Nyt vihdoin häipyvät sekä rakennustelineet, että rakennusmiehet meidän pihalta (ainakin vähäksi aikaa), ja mies pääsi vauhtiin! Pojan suureksi iloksi pihallemme ilmestyi laatikko täynnä hiekkaa!! Laatikko on ostettu kaupasta, vaikka melko helpostihan tuollaisen naputtelisi itsekin. Joskus on vaan kivempi oikaista joku vaihe... Mies kaivoi hiukan maata pois laatikon paikalta, peitti sen sellaisella sulkukankaalla, niin ettei hiekasta puske kohta esiin

Tehtiin pieni kesälomareissu heti tähän kesän alkuun. Käytiin tutustumassa miehen suvun juuriin ja samalla tehtiin pyrähdys minun opiskeluajan ympyröihin. Hiukan jännitti etukäteen lähes viikon hotellielämä pienen miehen kanssa, lähinnä ruokailut aiheuttivat pohdintaa. Maistuuko ruoka, missä se maistuisi, miten se maistuisi ja ennen kaikkea missä pestä tuttipullot ym. maitoastiat. Tiedossa myös oli, että aika paljon ollaan autossa. Yleensä poika on viihtynyt ihan vain maisemia katsellen tai jotain lelua pyöritellen, mutta asia on ihan toinen, kun ajopäiviä tulee enemmän.  Mukaan matkaan otettiin stokken kantoreppu. Kuvassa testailtiin selässä kantamista. Aiemmin käytetty etupuolella. Hyvin toimi! Ensimmäinen etappi meillä oli Koli - ajomatka n. 400km. Ajomatka meni kohtalaisen hyvin, tosin pojalla alkoi mennä hermo totaalisesti 300km paikkeilla. iPad, Yle areena ja Hyrräpäät pelastivat onneksi tilanteen. Kolilta olin varannut meille b&b majoituksen Kolin Keidas nimisestä paikasta.

Pojalla tuli alkuviikosta täyteen 11kk pientä elämää! Äidin ensimmäinen ajatus asiasta on tietenkin "Herrajjestas, kohtahan tuo on vuoden ikäinen!". Vauva-aika on pian ohi, ja alkaa taaperon kanssa elämisen opettelu. Meillä tämä on tarkoittanut nyt jo ihan käytännössäkin sitä, että kodissa asuu pieni mies, joka harjoittelee jo kovasti "taaperointia". Ensiaskeleet otettiin muutamaa päivää ennen kuin 11kk tuli täyteen, ja nyt jo kävellään pitkiäkin (huoneesta toiseen) matkoja. Liekö tämä liikkumisen oppiminen rauhoittanut vihdoin yöuniakin, sillä nyt meillä osataan taas nukahtaa itse omaan sänkyyn. Yölläkään ei tarvitse heräillä siihen, että poika seisoskelee ja kitisee pinnasängyssä, kun ei osaa käydä itse takaisin nukkumaan. Poika nukkuu päivälläkin jo aika hienosti ne yhdet päiväunensa. Uni ajat ovat siis 19.30/20.30-06.00/7.00, sekä puolilta päivin 1,5-2h päiväunia. Näillä jaksaakin sitten hienosti touhottaa ja häärätä. Kivoja juttuja ovat pojan mieles

Tästä se lähtee! Nyt pistetään mamma kuntoon. Ne muutamat raskauden aikana ahmitut lisäkilot karkoitetaan kauas pois ja kuntoa nostetaan niin, ettei ylämäessä ihan vallan hengästy! Tätä tarkoitusta varten innostuin hankkimaan aktiivisuusrannekkeen. Olen sellaisesta haaveillut jo kauan, mutta toteutus on jäänyt uupumaan, nyt vihdoin päätin, että menen ja ostan. Ja sen tein! Hyviä vaihtoehtoja olisi ollut monia, mutta ranteeseeni päätyi lopulta Garmin vivosmart, se miellytti silmää ja sisälsi mielestäni kivoja ja tarpeellisia ominaisuuksia. Ajattelin ranneketta vain tosiaan aktiivisuuden mittaamiseen ja liikkumiseen motivoivana apuna (unen määräkin kiinnosti), mutta iloinen yllätys oli, että mobiilisovelluksen kanssa "jutustelee" muitakin sovelluksia ja näin onkin mahdollista ottaa myös syömiset mukaan kuvioon. Jatkuva pikkumutustelu saa nyt jäädä... Tai sitten on liikuttava huomattavasti enemmän! Ohjelmat kertovat, tavoitepainon ja aikarajan asettamisen jälkeen, ku

Meillä on nyt siirrytty lähes täysin sormiruokailuun, sillä poika kieltäytyi ottamasta suuhunsa mitään mitä on tarjottu lusikalla. Ei edes spaghetti-bolognese uponnut. Ainoa mikä menee lusikoiden, on iltapuuro isin syöttämänä. Onneksi meillä oli harjoiteltu sitäkin hommaa säännöllisen epäsäännöllisesti. En vain ollut siirtynyt tarjoilemaan pelkästään sormin syötäviä, sillä ajattelin että siitä niin pieni osa päätyy vatsaan, ja tuo meidän laiheliini kyllä tarvitsee jokaisen energiakalorin mitä vain jaksaa syödä. Maito onneksi myös maistuu, sitä menee n. 600-700ml päivässä. Nyt on sitten tehty urakalla erilaisia "muffinsseja" ja pötköjä. Makaroni menee sellaisenaankin, samoin jauhelihakökkäreet. Aamupuuro (ja aamupala muutenkin) on ollut aina vähän ongelmallinen. Nyt siihenkin löytyi kaikkia miellyttävä ratkaisu - banaani-marjamuffinssit. Niissä on sellainen ihana puuromainen koostumus, ja sitä taisi nyt mennä enemmän masuun kuin sitä tavallista puuroa. Lisäksi tietys

Sitä tuntee olevansa todella etuoikeutetussa asemassa saadessaan seurata pienen ihmisen kehitystä ihan lähietäisyydeltä. Ja sitä kehitystä tapahtuu ihan koko ajan, ja toisinaan ihan yhtäkkiä otetaan suuriakin harppauksia eteenpäin. Meillä on nyt kävelty tukea vasten huhtikuun alkupäivistä saakka (vain muutamaa viikkoa aiemmin oli noussut ensimmäistä kertaa itse tukea vasten seisomaan). Vauhti on kasvanut kävelyvarmuuden ja tasapainon löytymisen myötä kovaa vauhtia, ja taaperokärri saa todella kyytiä, aina kun on kunnolla tilaa treenailla.  Seisomista ilman tukea on sattunut vain vahingossa, ja niin että poika ei ole siitä itse tajunnut. Vaan nyt ihan tämän viimeisen viikohn aikana, poika on selkeästi tarkoituksella hankkiutunut seisomaan ilman tukea. Ottaa askelen sivuun esim. kävelykärristä ja päästää kädet irti. Siinä sitten virnistelee ja naureskelee, kun on niin hienoa! Voi sitä vapauden tunnetta, harmi kun sitä tunnetta ei omasta vauva-ajasta muista. Sen on pakko olla jo

En oikein osannut kuvitellakaan tätä vauva-arjen sosiaalisen elämän puutetta. En, vaikka siitä tuttu osasi varoittaa. En, vaikka perhevalmennuksessa suorastaan tuputettiinerilaisia listoja joihin voi yhteystietonsa antaa, ja pitää muihin tuoreisiin äiteihin yhteyttä. En, vaikka tiedoston, että sosiaalinen elämäni pyöri pitkälti töiden ympärillä ja (muut) ystävät asuvat muilla paikkakunnilla. Alkuun riitti hommaa ihan vaan tähän uuteen ihmiseen tutustuessa ja arkeen opetellessa. Välillä kaipasi aikuista juttuseuraa (no, onhan se mies toki töiden jälkeen tässä vierellä, mutta kaipaa sitä välillä muutakin seuraa), ja alkuun olikin toisinaan kyläilijöitä. Nyt kun arki jotenkin luistaa, ja kotona on lorvailtu lähes vuosi, alkaa tosiaan kaivata sitä aikuista seuraa näihin päiviin. Muistan kyllä, kuinka uhosin, että minusta ei sellaista pullantuoksuista äitiä saa, joka höpöttelee leikkikentällä sujuvasti toisten äitien kanssa kakan koostumuksesta ja lasten kehityksestä. Pulla ei ehkä vieläkää

Meillä on viimeisen viikon aikana nukuttu vähän huonosti ja sitten vielä huonommin. Poika oli heräillä (tai pikemminkin herättää unettomuudellaan) ensin aamuyöstä, ja pikkuhiljaa oli kokko yö vähän katkonaista. Ähinää ja kitinää. En tiedä mikä on, onko hampaita tulossa, onko mahassa ilmaa joka sattuu, vai onko äitiä ikävä.  Päivällä on taas nukuttu aina vähän säästeliäästi, jos yöt ovat kuitenkin useimmiten nukuttu 19-06). Pitkään pärjättiin kahdella tai kolmella alle tunnin torkkumisella. Poika oli useimmiten tähän tyytyväinen, ja jaksoi touhuta iloisin mielin. Äiti olisi toivonut yhtä vähän pidempää uniaikaa päivääkin, ihan vain omia puuhiaan varten.  Tänään on kuitenkin nukuttu ihan ennätyksellisen hyvin. Syyksi arvelen ulkoilua. Nyt kun aurinko paistaa, ei ole liian kylmä, eikä vielä liian kuumakaan, on aikaa ja jaksamista, tekee mieli olla ulkona. Minäkin olen vihdoin saanut käännettyä aivoni siihen, että päivä alkaa kuudelta, joten ennen yhdeksää voi jo ihan hyvin lähteä liikente

Pojalla tuli eilen 10kk täyteen, ja huimaa kehitystä on ollut taas viimeinen kuukausi. Niin huimaa, ettei tämä mamma ole ehtinyt edes blogien äärelle (saati tätä omaa kirjoittamaan). Kävimme tällä viikolla neuvolassakin, ja ihan hyvin on kasvuakin tullut. Omalla käyrällään kulkee, siellä "miinuksen puolella". Pituus 74,2cm Paino 8285g Py 45,3cm Hampaita on kahdeksan, ja näyttäisi seuraavaa jo kovasti tekevän. Vaatteet: Silverjungle (Ei maksettu mainos, olen täysin rakastunut näihin vaatteisiin!) Päivärytmi ja ruokailut: Aamuherätys meillä on pojan toimesta tasan klo 6.00, ja aamutoimien jälkeen nautitaan aamupalapuuroa (tai/ja leipää, naksuja, jugurttia, milloin mitäkin) ja maitoa. Hetki kohelletaan pitkin asuntoa huoneesta toiseen kauhealla energialla kunnes simahdetaan pienille aamu-unille (max 45min). Lounasta nautitaan 10-11 välillä. Tässä täytyy olla äipän tarkkana, että milloin tarjoillaan. Ja ne aamu-unet olisi kyllä ihan pakollinen juttu