Seuraavalle levelille

Sitä tuntee olevansa todella etuoikeutetussa asemassa saadessaan seurata pienen ihmisen kehitystä ihan lähietäisyydeltä. Ja sitä kehitystä tapahtuu ihan koko ajan, ja toisinaan ihan yhtäkkiä otetaan suuriakin harppauksia eteenpäin.

Meillä on nyt kävelty tukea vasten huhtikuun alkupäivistä saakka (vain muutamaa viikkoa aiemmin oli noussut ensimmäistä kertaa itse tukea vasten seisomaan). Vauhti on kasvanut kävelyvarmuuden ja tasapainon löytymisen myötä kovaa vauhtia, ja taaperokärri saa todella kyytiä, aina kun on kunnolla tilaa treenailla. 

Seisomista ilman tukea on sattunut vain vahingossa, ja niin että poika ei ole siitä itse tajunnut. Vaan nyt ihan tämän viimeisen viikohn aikana, poika on selkeästi tarkoituksella hankkiutunut seisomaan ilman tukea. Ottaa askelen sivuun esim. kävelykärristä ja päästää kädet irti. Siinä sitten virnistelee ja naureskelee, kun on niin hienoa! Voi sitä vapauden tunnetta, harmi kun sitä tunnetta ei omasta vauva-ajasta muista. Sen on pakko olla jotain todella mahtavaa!

Myös kävelyharjoitukset muuttuivat. Nyt pitää päästä kävelemään käsi kädessä. Siis tosiaan käsi kädessä, niin että pidetään vain toisesta kädestä kiinni. Ja tällä tavalla on kyllä ihmeen nopeasti se tasapaino taas kehittynyt rutkasti. Ilmeisesti niin paljon, että eilen illalla poika päätti yhtäkkiä, että nyt kokeillaan, josko lähtisi kävelemään ihan itse, ilman tukea.

Vielä se ensimmäinen askel aiheutti pojan vaipumisen polvilleen, mutta eipä se kaukana ollut! 

Luulen että näissä kaikissa harjoituksissa alkaa näkyä omalta osaltaan pojan persoona. Asioita pitää harjoitella, yksi osio kerrallaan. Ja kun se yksi asia alkaa sujua, voi siirtyä seuraavaan. Tämä harjoittelu huvitti jo silloin kun poika treenaili ylös nousua. Hän parkkeerasi itsensä patterin eteen, ja siinä sitten pitkän aikaa nousi ylös, ja laskeutui alas. Niin kauan, että se onnistui sujuvasti. :D

Vaikeustaso kerrallaan, aina vaan seuraavalle levelille. On se ihmeellistä!