Vauvakerhoon

Nyt kun alkuun on päästy tässä kotiäitiydessä ja mieskin on palannut jo joku aika sitten työhön isyyslomaltaan, tuli aika miettiä jotain muutakin sisältöä päiviin kuin syöttäminen ja vaipanvaihto. Moni oli suositellut minulle osallistumista esimerkiksi perhe- tai vauvakerhoon. 

Olen oikeastaan aika ujo ihminen, vaikka teenkin töitä ihmisten parissa, joten hiukan jännitti ajatus kerhosta jossa tavataan uusia ihmisiä ja ... niin.. Mitä siellä oikeastaan sitten tehdään? Rohkaisin silti mieleni ja suunnistin tiistaina seurakunnan vauvakerhoon, jonka olin internetistä vauvakerhoja googlaillessa löytänyt.

                                               

Yllätyin sitä, kuinka paljon äitejä (ja yksi isäkin) oli vauvoineen paikalla, vauvoja oli jokapaikassa! Eikä siellä kuitenkaan ollut mikään valtaisa kaaos, kuten ehkä villeimmissä painajaisissani kuvittelin. Vauvat viihtyivät lattialla kuka mitäkin lelua jäytäen tai tutkien, äidit siinä vieressä seurasivat kun pari äitiä esitteli kestovaippoja ja kantovälineitä. Itsekin löysin lattialta tyhjän tilan (huoneen takaosasta tietenkin) ja parkkeerasin itseni ja pojan siihen. Jäin kuuntelemaan esittelyä ja vaivihkaa silmäilemään että millaista porukkaa on paikalla.

Nuoria äitejä (siis minua nuorempia) olivat kaikki, ja vauvat olivat jo vähän isompia kuin tämä minun poikani. Tehtiin siellä pieni esittelykierroskin, ja siinä selvisi että vauvoja oli tästä minun kaksikuisesta aina sinne reilun kahdeksan kuukauden ikään. 

Kun kestovaipat ja kantoliinat oli esitelty, oli vuorossa seurakunnallinen osuus. Yksi työntekijöistä piti pienen hartauden, joka koostui kahdesta lyhyestä laulusta/lorusta ja lyhyestä puheesta. Ilmeisesti nurkassa oli kaunis alttaripöytä jolle sytytettiin kynttilä, mutta koska olin parkkeerannut sohvan taa, en sitä nähnyt... Perinteistä suomalaista käytöstä - takarivi ja vielä jonkun ison asian taakse ettei varmasti näy eikä näe.. 

Lopuksi oli tarjolla vielä kahvia ja leipää sekä pannukakkua ja tilaisuus tutustua muihin vanhempiin. Paikalla oli neljä kerhonpitäjää jotka olivat valmiita kaitsemaan vauvoja sen aikaa että jokainen sai kahvin juotua. Yritin istahtaa kahvipöytään muiden äitien kanssa, heillä olikin vilkas keskustelu käynnissä vauva-arjen asioista. Vaikea oli hypätä keskusteluun mukaan uutena kerholaisena, tuntui että kaikki muut tunsivat toisensa jo entuudestaan. Lisäksi koin olevani vanha, enkä osaa oikein sanoa miksi, eihän ikä ole kuin numero. Työntekijöiden kanssa tuli sitten vaihdettua muutama sana enemmän.

Vaikka en vielä tutustunut kovin hyvin muihin vanhempiin, niin kokemus oli kuitenkin hyvä. Jokainen hoiti omaa lastansa omaan tahtiinsa. Kun nälätti niin syötiin ja kun oli vaipanvaihdon aika, niin käytiin vaihtamassa. Oli rento olo eikä tarvinnut jännittää esimerkiksi sitä, että alkaako oma lapsi huutaa, ja jos niin häiritseekö se jotakuta. Ja onhan se sellainen vertaistuken paikka varmasti monelle (kunhan ensin pääsee tällainen ujompikin juttuun mukaan).

Aion kyllä käydä toistekin! On siitä sekin ilo, että on jotain ohjelmaa näihin päiviin ja näkee muitakin ihmisiä.