Äidiksi kasvamista

Nyt se hetki on koittanut! Meillä alkoi yöt muuttua kovin rauhattomiksi tässä viimeisen viikon aikana - mitään selkeää syytä ei oikein olla osattu tälle antaa, muuta kuin että kaikenlaisia vaiheita tuntuu lapsen elämässä olevan. Nyt sitten rauhattomampi vaihe taas menossa. Heippa hei, toivottavasti ei enää nähdä! Oli syy sitten mikä tahansa, niin enenevässä määrin ollaan ravattu pojan huoneessa pitkin yötä laittamassa tuttia suuhun. Järjetöntä hommaa. Heräsi myös epäilys, että öinen tutin lutkuttaminen lisää ilman määrää masussa, ja täten myös helpommin jää pieru kierroksiin mikä tietenkin kovasti harmittaa keskellä yötä. Nyt kun koko perheellä on viikon verran lomaa, ajattelimme että on mitä parhain hetki poistaa koko tutti pojan elämästä. Eipähän tarvitse valvottujen öiden jälkeen (realismia peliin) ainakaan mennä zombiena töihin. Nyt on ensimmäinen yö takana, ja mieli on toiveikas. Harjoittelimme tutitta nukahtamista jo eilen päikkäriaikaan. Se ei vielä kovin sulavasti...

Korvien putkituksen jälkeen, on pojalle auennut ihan uusi maailma. Oli niin "liimakorva", ettei aiemmin kuullut kaikkea, ja eipä se puhuminenkaan silloin tunnu kivalta. Vaan heti putkituksen jälkeen on tuosta pienestä pojasta kuoriutunut aikamoinen höpöttäjä! Voi sanoa, että alkaa ne puheen palikatkin pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen... Suurin osa puheesta on vielä sellaista omaa kieltä, tai ainakaan siitä ei tahdo saada (edes) vanhemmat selvää. Joitain selkeitä sanoja kyllä jo on. Äiti, isi (isiä hoetaan ihan koko ajan, isi on nyt in!), auto, katto, tyyny, pää, pupu, kiitti, ei, anna, otan, tonne, tänne, sekä sana yhdistelmistä "tää on minun" sekä "ei oo mun". Jälkimmäset ovat ilmeisesti tarpeellisia ainakin päivähoidossa. Eläinten ääniä matkitaan, ja hauskin on tietysti heppa (iiiiihaahaaaa!). Kaikenlaisia muitakin juttuja toistellaan, mutta lähinnä mallista. Puheen kehitys vaihtelee lapsilla jonkun verran. Toiset höpöttää jo vuoden vanhan...