Tässä perheessä hiljainen viikko ja pääsiäinen ovat menneet ikävällä tavalla ikimuistoisissa merkeissä. Reilu viikko sitten pojalla alkoi ihan tavallisen oloinen räkätauti, johon liitty mukaan melko nopeasti yskä ja sen jälkeen lähtikin voimat ja kuume nousi huimiin lukemiin.
Maanantai-iltana kävimme päivystyksessä, sillä pojan hengitys näytti vaikealta ja poika oli ollut koko päivän mielestäni epätavallisen väsynyt (toki oli kuumetta, mutta yleensä sekään ei poikaa näin totaalisesti pysäytä). Päivystyksessä mittasivat tulehdusarvot ja ottivat keuhkokuvat - yleislääkäri totesi, että "poika on kyllä tosi kipeä, mutta keuhkot ei kuulosta pahalta. Tulkaa uudestaan jos tilanne pahenee". Minulle jäi sellainen olo, että olimme tulleetkin hänen mielestään vähän turhaan.
Seuraavana päivänä poika oli entistä väsyneempi, jaksoi vähän katsella piirrettyjä telkkarista ja juoda pillillä maitoa. Iltapäivällä alkoi näyttää jo siltä, että silmät eivät millään pysy auki, vaikka oli jo torkkunut koko päivän. Hengitys oli vaikean näköistä, kuumetta oli edelleen kaikista kuumelääkkeistä huolimatta 40 ja pojan kädet ja jalat olivat sinertävät. Soitin itkuisena päivystykseen, ja käskivät taas tulla näyttämään. Poika otettiinkin heti ensiavun puolelle, kun pääsimme sairaalalle. Happisaturaatiot olivat huonot, sydämen sykkeet taivaissa ja tulehdusarvot yli 200. Lisähapella ja avaavilla lääkkeillä (ja mitä muuta tekivätkään, ei ole muistikuvia kun olin huolesta soikeana) tilanne alkoi rauhoittua hiukan. Selvisi, että edellispäivänä otetussa keuhkokuvassa oli jotain näkynyt ja nyt epäillään senkin perusteella vahvasti keuhkokuumetta. Poika otettiin lastenosastolle.
Sillä tiellä ollaan siis vieläkin. Pojan vointi alkoi mennä heti parempaan suuntaan, kun hänelle saatiin nestetippa, jonka kautta meni myös antibiootti, ja lisähappea. Kuumekin alkoi vähän kerrassaan laskea kuumelääkkeiden avulla. Voimat silti täysin kadoksissa. Verikokeita ja bakteeriviljelyitä otettiin jos jonkinlaista. Kaikki testit tuntuivat olevan negatiivisia.
Kun pari päivää osastolla oli takana, alkoi poika voida jo silminnähden paremmin, tulehdusarvot olivat laskeneet sieltä huippulukemista (270) reilusti alas (60). Poika jaksoi vähän istua tuettuna, naureskeli Myyrä-piirretylle ja jaksoipa syödä vähän banaania ja leipää. Kanyyli otettiin pois, sillä se se olikin mennyt jo "tukkoon", eli ei toiminut. Ajatuksena oli, että poika jaksaa jo juoda tarpeeksi, ja kun ruokakin vähän maistuu, niin ei tarvitse tippaa. Lääkkeet voi ottaa suun kautta.
Seuraavana yönä ja päivänä vointi alkoi kuitenkin taas mennä huonompaan. Kuume alkoi nousta ja ne vähäisetkin voimat taas kadota. Otettiin testejä uusiksi ja sitten sieltä löytyikin RSV. Eli keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehduksen takana oli vielä RS-virus, josta kaikki ilmeisesti oli saanut alkunsa.
Tippa laitettiin takaisin, ja lisähapen määrää taas nostettiin. Poika sai kahdenlaista hengitettävää avaavaa lääkettä. Kaikkien helpotukseksi tilanne alkoi taas mennä kohti parempaa.
En enää edes muista, kuinka monta eri lääkäriä tässä sopassa on ollut mukana, varsinkin nyt pyhien aikaan tuntuu, että joka päivä on eri lääkäri. Aamulla ja illalla myös omat lääkärinsä. Välillä tuntui, että jokaisella lääkärillä oli erilainen näkemys ja erilainen tyyli hoitaa. Yksi lääkäreistä kuitenkin heti totesi, että "sen näkee jo tuosta hengityksestä, että tämä on rs-virusta, myös keuhkokuvassa se on selkeästi nähtävissä. Toki siellä on myös bakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta ja muuta. Niihin se antibiootti onkin hyvin auttanut."
Rs-viruksen kanssa onkin ilmeisesti tyypillistä, että ensin mennään viisi päivää huonompaan, taudin pahin vaihe on siinä viikon kohdalla ja sitten alkaa toipuminen. Ja siltä nyt näyttääkin. Poika (ja aina toinen vanhemmista) on asustellut nyt tasan viikon osastolla, ja nyt alkaa taas vähän ruoka maittaa ja poika nousee ihan itse istuskelemaan ja leikkimään autoilla omassa sängyssään.
Mikään ei ole pahempaa, kuin nähdä oman lapsensa voimattomana ja ilmeettömänä.
Mikään ei ole kauniimpaa ja hienompaa kuin nähdä oman lapsensa taas hymyilevän ja pirteänä höpöttelevän.
Onneksi on asiantuntevia ihmisiä, hoitajia ja lääkäreitä. Suuri kiitos heille kaikille!
Maanantai-iltana kävimme päivystyksessä, sillä pojan hengitys näytti vaikealta ja poika oli ollut koko päivän mielestäni epätavallisen väsynyt (toki oli kuumetta, mutta yleensä sekään ei poikaa näin totaalisesti pysäytä). Päivystyksessä mittasivat tulehdusarvot ja ottivat keuhkokuvat - yleislääkäri totesi, että "poika on kyllä tosi kipeä, mutta keuhkot ei kuulosta pahalta. Tulkaa uudestaan jos tilanne pahenee". Minulle jäi sellainen olo, että olimme tulleetkin hänen mielestään vähän turhaan.
Seuraavana päivänä poika oli entistä väsyneempi, jaksoi vähän katsella piirrettyjä telkkarista ja juoda pillillä maitoa. Iltapäivällä alkoi näyttää jo siltä, että silmät eivät millään pysy auki, vaikka oli jo torkkunut koko päivän. Hengitys oli vaikean näköistä, kuumetta oli edelleen kaikista kuumelääkkeistä huolimatta 40 ja pojan kädet ja jalat olivat sinertävät. Soitin itkuisena päivystykseen, ja käskivät taas tulla näyttämään. Poika otettiinkin heti ensiavun puolelle, kun pääsimme sairaalalle. Happisaturaatiot olivat huonot, sydämen sykkeet taivaissa ja tulehdusarvot yli 200. Lisähapella ja avaavilla lääkkeillä (ja mitä muuta tekivätkään, ei ole muistikuvia kun olin huolesta soikeana) tilanne alkoi rauhoittua hiukan. Selvisi, että edellispäivänä otetussa keuhkokuvassa oli jotain näkynyt ja nyt epäillään senkin perusteella vahvasti keuhkokuumetta. Poika otettiin lastenosastolle.
Sillä tiellä ollaan siis vieläkin. Pojan vointi alkoi mennä heti parempaan suuntaan, kun hänelle saatiin nestetippa, jonka kautta meni myös antibiootti, ja lisähappea. Kuumekin alkoi vähän kerrassaan laskea kuumelääkkeiden avulla. Voimat silti täysin kadoksissa. Verikokeita ja bakteeriviljelyitä otettiin jos jonkinlaista. Kaikki testit tuntuivat olevan negatiivisia.
Kun pari päivää osastolla oli takana, alkoi poika voida jo silminnähden paremmin, tulehdusarvot olivat laskeneet sieltä huippulukemista (270) reilusti alas (60). Poika jaksoi vähän istua tuettuna, naureskeli Myyrä-piirretylle ja jaksoipa syödä vähän banaania ja leipää. Kanyyli otettiin pois, sillä se se olikin mennyt jo "tukkoon", eli ei toiminut. Ajatuksena oli, että poika jaksaa jo juoda tarpeeksi, ja kun ruokakin vähän maistuu, niin ei tarvitse tippaa. Lääkkeet voi ottaa suun kautta.
Seuraavana yönä ja päivänä vointi alkoi kuitenkin taas mennä huonompaan. Kuume alkoi nousta ja ne vähäisetkin voimat taas kadota. Otettiin testejä uusiksi ja sitten sieltä löytyikin RSV. Eli keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehduksen takana oli vielä RS-virus, josta kaikki ilmeisesti oli saanut alkunsa.
Tippa laitettiin takaisin, ja lisähapen määrää taas nostettiin. Poika sai kahdenlaista hengitettävää avaavaa lääkettä. Kaikkien helpotukseksi tilanne alkoi taas mennä kohti parempaa.
En enää edes muista, kuinka monta eri lääkäriä tässä sopassa on ollut mukana, varsinkin nyt pyhien aikaan tuntuu, että joka päivä on eri lääkäri. Aamulla ja illalla myös omat lääkärinsä. Välillä tuntui, että jokaisella lääkärillä oli erilainen näkemys ja erilainen tyyli hoitaa. Yksi lääkäreistä kuitenkin heti totesi, että "sen näkee jo tuosta hengityksestä, että tämä on rs-virusta, myös keuhkokuvassa se on selkeästi nähtävissä. Toki siellä on myös bakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta ja muuta. Niihin se antibiootti onkin hyvin auttanut."
Rs-viruksen kanssa onkin ilmeisesti tyypillistä, että ensin mennään viisi päivää huonompaan, taudin pahin vaihe on siinä viikon kohdalla ja sitten alkaa toipuminen. Ja siltä nyt näyttääkin. Poika (ja aina toinen vanhemmista) on asustellut nyt tasan viikon osastolla, ja nyt alkaa taas vähän ruoka maittaa ja poika nousee ihan itse istuskelemaan ja leikkimään autoilla omassa sängyssään.
Mikään ei ole pahempaa, kuin nähdä oman lapsensa voimattomana ja ilmeettömänä.
Mikään ei ole kauniimpaa ja hienompaa kuin nähdä oman lapsensa taas hymyilevän ja pirteänä höpöttelevän.
Onneksi on asiantuntevia ihmisiä, hoitajia ja lääkäreitä. Suuri kiitos heille kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti
Saako lähettää terveisiä? - Saa! :)