Tyhmä kysymys, sillä tiedän vastauksen. Ei koskaan.
Vaikka lapsi olisi aikuinen, valvoo äiti aina vaan... mutta oletan, että tietyn vaiheen jälkeen se valvominen johtuu äidistä itsestään eikä ole lapsen aiheuttamaa.
Varmasti nykyään saadaan koko perhe enemmän unta kuin Pojan vauva-aikana, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta jostain syystä se vähäisempi valvominen rassaa paljon enemmän. Voi mennä useampi yö niin, että saadaan nukkua oikeastaan ihan koko yö, ja ehkä jopa miehen kanssa hipsiä ennen seitsemää aamukahville Pojan jäädessä nukkumaan. Ja sitten..
Sitten on niitä öitä, jotka ovat turhankin tuttuja viimeisen viikon ajalta, jolloin valvotaan vähintään se pari-kolme tuntia ihmetellen, että "Mikä ihme sitä nyt riivaa, mikseisenuku!!" Poika herää keskellä yötä inisemään ja vaikeroimaan, rauhoittuu kun joku menee vierelle mutta aloittaa ininän uudelleen heti kun olet itse saanut hyvän asennon sängyssä ja laittanut silmät kiinni. Lopulta keksitään että pitää päästä aamupalalle (kello yhdeltä yöllä) tai vähintäänkin on saatava maitoa.
Tällä viikolla on jäänyt myös pariin otteeseen päiväunet kokonaan väliin. Ei tule uni, ei sitten millään. Tänään uni tuli sitten neljältä iltapäivällä, kun Pojan silmät painuivat väkisin kiinni kesken sohvalla hengailun. (Olimme siis etsineet unta reilun tunnin ajan puolen päivän aikoihin, mutta ei siitä tullut muuta kuin kaikille paha mieli).
Mutta niin kai se on ihan jokaisella ihmisellä ikään katsomatta, välillä on vaikeampaa nukkua - aikuiset vain osaavat antaa muille sen unirauhan ja "kärsiä yksin". Meidän poika kaipaa valvomisseuraa.
Vaikka lapsi olisi aikuinen, valvoo äiti aina vaan... mutta oletan, että tietyn vaiheen jälkeen se valvominen johtuu äidistä itsestään eikä ole lapsen aiheuttamaa.
Varmasti nykyään saadaan koko perhe enemmän unta kuin Pojan vauva-aikana, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta jostain syystä se vähäisempi valvominen rassaa paljon enemmän. Voi mennä useampi yö niin, että saadaan nukkua oikeastaan ihan koko yö, ja ehkä jopa miehen kanssa hipsiä ennen seitsemää aamukahville Pojan jäädessä nukkumaan. Ja sitten..
Sitten on niitä öitä, jotka ovat turhankin tuttuja viimeisen viikon ajalta, jolloin valvotaan vähintään se pari-kolme tuntia ihmetellen, että "Mikä ihme sitä nyt riivaa, mikseisenuku!!" Poika herää keskellä yötä inisemään ja vaikeroimaan, rauhoittuu kun joku menee vierelle mutta aloittaa ininän uudelleen heti kun olet itse saanut hyvän asennon sängyssä ja laittanut silmät kiinni. Lopulta keksitään että pitää päästä aamupalalle (kello yhdeltä yöllä) tai vähintäänkin on saatava maitoa.
Tällä viikolla on jäänyt myös pariin otteeseen päiväunet kokonaan väliin. Ei tule uni, ei sitten millään. Tänään uni tuli sitten neljältä iltapäivällä, kun Pojan silmät painuivat väkisin kiinni kesken sohvalla hengailun. (Olimme siis etsineet unta reilun tunnin ajan puolen päivän aikoihin, mutta ei siitä tullut muuta kuin kaikille paha mieli).
Mutta niin kai se on ihan jokaisella ihmisellä ikään katsomatta, välillä on vaikeampaa nukkua - aikuiset vain osaavat antaa muille sen unirauhan ja "kärsiä yksin". Meidän poika kaipaa valvomisseuraa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Saako lähettää terveisiä? - Saa! :)