Maailmantuska ja pieni ihminen

 Olen tässä viiden vuoden aikana huomannut, että esikoiseni on herkkä kaveri, joka ottaa kantaakseen myös toisten ihmisten murheita ja tuntee syvästi. Olen tästä pojan ominaisuudesta ja empaattisuudesta iloinen ja ylpeä, mutta toisinaan tulee hetkiä kun ajattelen että pienen pojan maailmassa vähempikin riittäisi.

Monet sellaiset lasten elokuvat, joissa ei periaatteessa ole mitään kovin pelottavaa, ovatkin pojalle liian pelottavia. Jos elokuvassa tapahtuu jotain epäoikeudenmukaista (kuten yleensä tapahtuukin - jokin väärinkäsitys, joka sitten ratkaistaan), on se liian ahdistavaa katsottavaa. Jos joku lapsi elokuvassa tekee jotain kiellettyä, alkaa poikaa myös silloin pelottaa. Hän siis helposti samaistuu toisen ihmisen asemaan. 

Viime viikolla vietettiin nenäpäivää, ja meillä on ollut tapana katsoa nenäpäivän ohjelmaa ja lahjoittaa siinä samalla hyvään tarkoitukseen jokin pieni rahasumma. Istuimme siis perjantai-iltana koko perheen voimin television ääressä. Poikaa kiinnosti kovasti myös ne insertit Keniasta, ja ajattelinkin että tässä on nyt hyvä tilaisuus jutustella siitä, kuinka kaikilla lapsilla maailmassa ei ole samanlaiset lähtökohdat elämään. Niin kauan kun kuvaukset lapsista Afrikassa käsittelivät arkielämän haasteita, oli asiaa helppo käsitellä ja poika tuntui ymmärtävän jotain siitä miten erilaista voi elämä olla. Pyysi meitä lahjoittamaan vielä lisää rahaa, että lapset saisi tarvitsemiaan asioita. 

Sitten tuli se "itketys-insertti", johon en ollut osannut alkuillan ohjelmassa varautua. Näytettiin pätkä, jonka lopussa pieni vauva kuoli. Kun tajusin, että tämä pätkä onkin näin raju, oli jo liian myöhäistä kääntää kanavaa - poika oli asian hoksannut. Vauva kuoli. Voi sitä surun määrää - ja pelon. Asiasta puhuttiin ja poikaa rauhoiteltiin, ja toki sitten lopulta hän rauhoittui. Vaikka jäikin vielä jännittämään, että tuleeko se asia hänen uniin... "minä pelkään että minä nään unta siitä, että vauva kuolee..."

Tavallaan ymmärrän, että ihmisiä herätellään siihen, miten vaikeaa elämä voi olla jos asut toisella puolella maailmaa. Varmasti on niitä, jotka tarvitsevat rajummat herättelykeinot, jotta auttamishalu nousee pintaan. Olisin kuitenkin toivonut, että ohjelmassa jota esitetään ennen ilta kahdeksaa, olisi voitu vielä jättää vauvan kuolema pois. Tai vaikka vaan kertoa että sellaista tapahtuu... se että ensin jännitetään selviääkö sairastunut lapsi vakavasta tilanteesta, ja jännitys päättyy siihen että ei selviä.. se on liikaa jo monelle aikuisellekin. (Varsinkin tällaiselle, joka odottaa itsekin vauvaa). 

Haluan, että lapseni oppii empatiaa ja ymmärtää että on tärkeää auttaa aina kun siihen pystyy. Haluan kuitenkin vielä suojella lastani liian suurilta suruilta. Viisivuotiaan ei tarvitse vielä ihan kaikkea maailmantuskaa ottaa harteilleen. Harmittaa, että katsottiin kyseistä ohjelmaa - mutta huojentaa, että ehkä osattiin käsitellä asia niin, ettei se jäänyt mieleen suureksi mustaksi möykyksi.  

Onneksi kuolema itsessään ei ole uusi asia pojan pohdinnoissa. Sitä ollaan käsitelty paljonkin, sellaisella kevyellä lapselle sopivalla tavalla. Se pohdinta tuntuu liittyvän tiettyyn ikään. Joten vinkkinä vanhemmille: Jos lapsesi alkaa lähestyä neljää ikävuotta, kannattaa varautua puhumaan myös kuolemasta (silloin meillä alkoi kyselyt). Voi olla helpompi vastailla lapsen kysymyksiin, jos on itse pohtinut asian läpi mielessään. :)