Siirry pääsisältöön

Neuvola 7kk

Käytiin alkuviikosta ylimääräisellä neuvolakäynnillä (paino liikkunut käyrän alla, joten mielenrauhan säilymiseksi on kiva pysyä kärryillä kasvusta). Siellä olikin taas ihan uusi terveydenhoitaja. Taisi olla jo kuudes meidän pojan lyhyessä neuvolahistoriassa. Oikein mukava tuttavuus tämäkin :)

Poika hymyili leveästi tällekin tädille, ja hyppi innoissaan sylissä, poikaa ei siis uudet neuvolatädit tunnu harmittavan. Näyttipä kaikki taitonsakin (yleensä ei ehdi, kun tutkailee paikkoja ja ihmistä niin suurella intensiteetillä), tuli kääntyilyt ja vatsallaan pyörimiset kun leluja tavoiteltiin. Istui jämäkästi selkä suorassa ja otti sivuilta vastaan horjuessa. Taakse ei vielä ole sitä suojaheijastetta, mutta eiköhän sekin sieltä pian ilmesty. Kovasti jo kävelisikin tuettuna, mutta siihen ei nyt vielä kannusteta, pitäisi ensin oppia nousemaan itse istumaan ja tokihan se ryömiminen/konttaaminen olisi myös ensin oppimislistalla. Kolmen sormen pinsettiote jo löytyy ja sitä tarkempaa kahden sormen otetta haetaan :)

No entäs ne mitat?
Paino 7400g
Pituus 69,2cm
Py 43,7cm

Kasvu on ihan tasaista, vaikka siellä käyrän alapuolella vankasti pysytäänkin. Näemmä se on se 400g/kk ja 2cm lisää pituutta melko tarkasti aina. 
Neuvoiksi saatiin öljyn lisäämistä kiinteisiin ruokiin (1tl/kerta), ja ehdotettiin myös että ensin annettaisi kiinteä ruoka ja maitoa vasta sen jälkeen. No, se ei toimi meillä. Poika ei suostu syömään mitään, ellei saa ensin maitoa. Mutta täysiä purkillisia ruokaa tuo on silti syönyt, ehkä karkeasti arvioituna keskimäärin 3-4 pilttipurkillista päivässä. Nyt päätettiin, että koitetaan tarjoilla vähän enemmän sitä ruokaa kerralla, ja näyttäisikin siltä, että sitä saattaisi upota puolitoistakin purkillista kerralla.. Ja tokihan sitä kasvavan lapsen annoskoot kasvaa, täytyy yrittää pysyä tahdissa mukana!

Eilen käytiin myös fysioterapeutilla leikkimässä. Poika taisi olla vähän väsynyt ja aikakin osui siihen meidän normaaliin ruoka-aikaan, joten alla oli vain pieni välipala. Hiukan tuntui tätiä vierastavan eikä oikein leikit kiinnostaneet. Harjoiteltiin itsenäisestä istumaan nousua  sekä konttaamista. Tuntui, että sekoittaako tuo terapeutti johonkin toiseen vauvaan, kun kyseli mm. että käytiinpä viimeksi näitä istumasta poispääsyjä jne. No ei käyty, kun harjoiteltiin vasta selältä vatsalleen kääntymistä... 

Olen myös miettinyt, että miksi me siellä käydään ja saadaan aina uusia aikoja vaikka pojan kehitys on ihan normaaleissa raameissa. Mutta ilmeisesti syy on siinä, että tuon on selältään vähän liiankin jämäkkä. Kyljet ei taivu helposti itsestään ja kovasti aina ojentaa itseään (esim "lentokonetta" on leikitty nyt jo kuukausi, ja vieläkin se tulee kuin vähän pojan tahtomatta kesken leikkien vatsallaan ollessa). Eli vyötärökohdan taivutteluun ja kiertoon tarvii vähän kannustaa leikkien kautta. 

Kuukauden päästä (tai oikeastaan kolmen viikon) onkin sitten vuorossa 8kk lääkärineuvola. Niin se aika vaan hujahtaa!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meemi voi piristää sumuisintakin päivää.

Kun heräsin aamulla ruhtinaallisten kolmen tunnin unien jälkeen, ja silmiini osui tämä.. ..tuli mieleeni keräillä tähän blogiinikin itseä viihdyttäneitä meemejä. Jospa ne vaikka jonkun muunkin päivää piristäisivät. Hauskuushan piilee usein siinä, kuinka totta esitetty asia on. Näin on myös näiden lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvien meemien kohdalla.   Tämä kaveri seikkailee monessakin meemissä.. Esimerkiksi näissä: Kotiäitinä olosta löytyy jos jonkinlaista... No jos vielä muutama... Vanhemmuuden vaikeita päätöksiä.. Niitähän riittää, tässä yksi: Loppuun täytyy vielä tarkentaa, että viime yönä valvomisen syy ei löytynyt pinnasängystä (eikä äidin kainalosta), vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että uni ei vain millään tullut tämän äidin silmiin. Ainahan syy ei kyllä ole Nukkumatin...

Raskausdiabetes

 Niinhän siinä taas kävi, että myös tämän raskauden kohdalla tuli sokerirasituksesta diagnoosi raskausdiabeteksesta. Kuten edellisessäkin, oli aamun paastoarvo raja-arvoa korkeampi, muut arvot reilusti alle rajan. Ajattelin, että "eihän tässä mitään, näin kävi viimeksikin, mutta se hoitui vain sillä että mittaili sokeriarvoja säännöllisesti".  Poikaa odottaessa ei arvot juuri kotimittauksissa heitelleet, vaan pysyivät nätisti rajojen sisällä. Nyt kuitenkin kävi toisin. Joka aamu oli aamupaasto korkea, joskus vain 0.1, joskus 1.0. Mutta aina yli sen sallitun 5.4 (vai onko se 5.5). Sain ohjeita syödä runsaampi iltapala, jossa on paljon proteiinia ja vähän hiilihydraattia, ja mielellään nauttia se mahdollisimman myöhään. Ei auttanut, arvot pysyivät tiukasti samoissa lukemissa. Alkoi jo vähän ahdistaa - miten paastoarvoa voi muuttaa kun sokerit vaan nousevat itsekseen yön aikana?  Varmasti päivän ruokailuissa olisi korjattavaa, vaikka mielestäni aika terveellisesti ja monipuolise

Haikara puraisi, enkeli suukotti

Osalla syntyneistä lapsista on haikaranpurema tai enkelin suudelma, meidän pojalla oli mansikkaluomi kyljessä. En tiedä onko näillä kolmella mitään eroa vai kuvataanko niillä samaa asiaa, siksipä yritin googlettaa termejä ja seuraavanlaista infoa sieltä löysin... Monessa yhteydessä puhuttiin niskasta löytyneestä syntymämerkistä (verenpurkaumasta, punaisesta läiskästä) haikaranpuremana, kun taas kasvopuolelta löytyvää vastaavaa merkkiä sanotaan enkelin suudelmaksi. Minulle taisi joku sairaalassa sanoa, että "pojalla näyttää olevan haikaranpurema", vaikka tuo punainen läiskä onkin kyljessä... Neuvolalääkäri sanoi sitä mansikkaluomeksi (hienompi nimi hemangioma) ja totesi sen luultavimmin häviävän jossain vaiheessa. Infopläjäys joka löytyi pampersin nettisivuilta - virallistakin virallisempaa siis: "MANSIKKALUOMET Mansikkaluomet ovat pienten vauvojen tavallisimpia luomia. Mansikkaluomia esiintyy noin 2,5 % :lla kaikista vauvoista. Useimmiten mansikkaluomia esiin