Muistellaan menneitä ja suunnitellaan tulevaa

 On ollut hauska seurata esikoisen ajatuksia ja pohdintoja siitä, mitä sitten tapahtuu kun talossa on vauva. Hän tosiaan on odottanut isoveljeksi pääsyä jo ennenkuin kenelläkään oli tietoa että näin tulee koskaan tapahtumaan. Uutinen tulevasta vauvasta otettiin siis innolla (ja itsestäänselvyytenä: "no minähän sanoin että meille tulee vauva!") vastaan. 

Vauvauutisen jälkeen, ollaankin tasaisin väliajoin mietitty pojan kanssa yhdessä tulevaa aikaa. Poika on suunnitellut rakentavansa muurin olohuoneen ja leikkihuoneen välille, ettei vauva sitten mene sinne hänen leikkihuoneeseen. On hän myös miettinyt, että mitä kaikkia taitoja voisi vauvalle opettaa. Eräänä päivänä hän myös havahtui siihen todellisuuteen, että autossa he istuvat vierekkäin takapenkillä - ja että vauva saattaa joskus itkeä! "Minä en kyllä sitten kestä, jos se itkee..." 

Erityisen ilahduttavaa ja itsellekin mieluisaa on ollut muistella pojan omaa vauva-aikaa. Hän onkin viimeaikoina kysellyt usein että "olinko minä tälleen ihan pienenä (ottaa sikiöasennon) siellä sinun mahassa?". Joskus on muisteltu sitä, missä hän on nukkunut, mitä syönyt, missä hän on syntynyt, ketä siellä silloin oli paikalla, millaista oli sairaalassa, millainen istuin on ollut autossa, mitä kaikkea osasi tai ei osannut, itkikö koskaan ja niin edelleen. Pojasta on ollut hauska kuunnella millaista on ollut silloin kun hän on itse ollut ihan pieni vauva. 

Toivon, että nyt kun sitä odotusaikaa on lapsen mittakaavassa vielä reilusti jäljellä, me ehdimme muistella vielä moneen kertaan pojan omaa vauva-aikaa ja sitä kautta valmistautua siihen, että perheessä kohta on taas vauva. Ehkä se on jotenkin helpompikin hyväksyä, että millaista huomiota vauva tulee saamaan, kun tietää että on itse saanut sen samanlaisen huomion. Ja toki täytyy edelleen muistaa ja ottaa aikaa siihen että myös esikoinen saa huomiota ja aikaa!