Siirry pääsisältöön

Kaikki kävi niin äkkiä!

Ensin tuo vain makoili tyytyväisenä lattialla (itseään peilaillen), ja sitten yhtäkkiä..

Kaikki alkoi ihan viattomasti huolettomasta käännähdyksestä selältä vatsalleen. Liike, joka ei edes toistunut saman päivän aikana kuin kerran. Kääntymiset alkoivat kuitenkin tapahtua yhä useammin, kunnes yhtäkkiä huomaamme, ettei poika viihdy enää lainkaan selällään. Liikkuikin jopa pitkin asuntoa kierien aina selältä mahalleen ja siitä taas takaisin selälleen. Sitten alkoi lentokoneilu.. Ehdimme jo vajota tietynlaiseen turvallisuuden tunteeseen, siinähän tuo leijailee vailla minkäänlaista kiirettä mihinkään. 

Kunnes eräänä päivänä poika alkoi nousta yhä enemmän käsiensä varaan ja vetää itseään eteenpäin! Muutamaa päivässä kehittyi taito tavoittaa asioita ja esineitä niiden luokse ryömien. Äitiä alkoi jo vähän hirvittää... Mutta ei se siihen loppunut, ei tosiaan. 

Heti kun ryömitä alkoi olla jotenkin hallussa, alkoi kontilleen nousu. Oikeastaan jo heti viikon sisällä. Siinä hytkyteltiin pari päivää, otettiin ehkä yksi tai kaksi konttausaskelta ja läsähdettiin takaisin lattiaan mahalleen. Ryömintä oli helpompaa.. Mutta veri veti ylös.

Muutamassa päivässä oli opittu konttaaminen taito, ja vanhemmat ajattelivat, että hienoa. Siinä on nyt pojalle viihdykettä kun konttaamista treenailee ja kiertää taloa ristiin rastiin. Konstailematon pallon perässä tai pupu suussa. 

Mutta mitä vielä. Ei riittänyt pojalle se. Piti päästä ylöspäin. Käsi alkoi hamuta kontiltaan kaikkea sellaista josta saisi kiinni ja vedettyä itseään paremmille mestoille. Eipä aikaakaan, kun poika jo nousi isiä tai äitiä vasten ensin kontilleen ja siitä sujuvasti seisomaan. Ja nopealla sykkeellä siitä sitten pattereita, sohvaa, yläkerran rappusia, laatikostoja, sitteriä jne. vasten ylöspäin. 

Pinnasängyssä noustaan vähintäänkin polville istumaan ihan umpi unessa, joskus on poika löytynyt sängystään seisoskelemastakin keskellä yötä, silmät puolitangossa. Rappuja osaa mennä ylöspäin, joten pitänee pikaisesti asentaa turvaportti portaiden alapäähän. Se on onneksi jo hankittu.

Eli.. Reilu puoli vuotta katteltiin ja ihmeteltiin, otettiin mallia ja mietiskeltiin ja sen jälkeen alkoi tämä toteutusvaihe. Kun ehdin jo jossain vaiheessa ajatella, ettei tuo mihinkään tuosta lähde liikkumaan, niin nyt pelkään pojan kävelevän ennen kuin 11kk on täynnä. (Poika nyt siis n. 8,5kk)



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Ame26. maaliskuuta 2016 klo 19.04

    Voi ei!! Ei meillä koskaan! ;) Täällä kohta 7kk ja ryömitään ja noustaan jo kontilleen! Pelottaa jo!

    VastaaPoista
  2. Jebsu K.26. maaliskuuta 2016 klo 19.38

    Hups, olipa paljon kirotusvireitä tekstissä.. Padissa on se ihana auto-correct, joka korjaa ihanasti oikeat sanat vääriksi..

    VastaaPoista
  3. Terhi / Askeleita26. maaliskuuta 2016 klo 20.22

    Hui, niin se vaan muuttuu äkkiä! :) Pieni paikoillaan pötköttelevä patukka ehtii yhtäkkiä ihan joka paikkaan ja sinnekin minne ei niin kauheasti tarvisi! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Saako lähettää terveisiä? - Saa! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meemi voi piristää sumuisintakin päivää.

Kun heräsin aamulla ruhtinaallisten kolmen tunnin unien jälkeen, ja silmiini osui tämä.. ..tuli mieleeni keräillä tähän blogiinikin itseä viihdyttäneitä meemejä. Jospa ne vaikka jonkun muunkin päivää piristäisivät. Hauskuushan piilee usein siinä, kuinka totta esitetty asia on. Näin on myös näiden lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvien meemien kohdalla.   Tämä kaveri seikkailee monessakin meemissä.. Esimerkiksi näissä: Kotiäitinä olosta löytyy jos jonkinlaista... No jos vielä muutama... Vanhemmuuden vaikeita päätöksiä.. Niitähän riittää, tässä yksi: Loppuun täytyy vielä tarkentaa, että viime yönä valvomisen syy ei löytynyt pinnasängystä (eikä äidin kainalosta), vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että uni ei vain millään tullut tämän äidin silmiin. Ainahan syy ei kyllä ole Nukkumatin...
2 kommenttia
Lue lisää

Raskausdiabetes

 Niinhän siinä taas kävi, että myös tämän raskauden kohdalla tuli sokerirasituksesta diagnoosi raskausdiabeteksesta. Kuten edellisessäkin, oli aamun paastoarvo raja-arvoa korkeampi, muut arvot reilusti alle rajan. Ajattelin, että "eihän tässä mitään, näin kävi viimeksikin, mutta se hoitui vain sillä että mittaili sokeriarvoja säännöllisesti".  Poikaa odottaessa ei arvot juuri kotimittauksissa heitelleet, vaan pysyivät nätisti rajojen sisällä. Nyt kuitenkin kävi toisin. Joka aamu oli aamupaasto korkea, joskus vain 0.1, joskus 1.0. Mutta aina yli sen sallitun 5.4 (vai onko se 5.5). Sain ohjeita syödä runsaampi iltapala, jossa on paljon proteiinia ja vähän hiilihydraattia, ja mielellään nauttia se mahdollisimman myöhään. Ei auttanut, arvot pysyivät tiukasti samoissa lukemissa. Alkoi jo vähän ahdistaa - miten paastoarvoa voi muuttaa kun sokerit vaan nousevat itsekseen yön aikana?  Varmasti päivän ruokailuissa olisi korjattavaa, vaikka mielestäni aika terveellisesti ja monipuo...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Taisteluni - karstaa vastaan

Ensin luulin, että pojan pää on älyttömän kuiva. Sitten ajattelin, että siinä on joku "sieni".. kunnes luin jostain, että vauvojen päähän saattaa muodostua karstaa. Se muistuttaa vähän jotain haaleaa kaurahiutaletta tai rupea, ja muodostuu kuolleista ihosoluista ja rasvasta. Karsta on vaaratonta, vaikka näyttääkin inhalta. Periaatteessa karstaa ei tarvitse hoitaa, ellei se lasta häiritse. Tässä tapauksessa se häiritsi ainakin äitiä sen verran paljon, että päätin päästä siitä eroon. Lisäksi näytti vähän siltä, etteivät hiukset päässet kasvamaan niillä alueille joissa karstaa oli kovasti. Tutkin internetin syövereitä, ja otin kokeiluun usein toistuneen neuvon. Vauvaöljyä päänahkaan n. tunti ennen kylpyä. Hyvä pään pesu kylvyssä ja sitten harjaus äitiyspakkauksessa tulleen harjan kanssa. Karsta kuoriutui todella hyvin! Päätä oli harjailtu muutenkin aina pesun jälkeen, mutta karsta ei tuntunut pelkästään harjailemalla irtoavan. Öljy pehmitti sitä sen verran, että alkoi ir...
1 kommentti
Lue lisää