..se taisi rantautua meillekin, heti kun pojalla tuli 9kk täyteen.
Puolen vuoden tuntumassa muistelisin pojan saaneen hepuleita vieraista ihmisistä. Uusi neuvolatäti pelotti heti, kun häntä ei saanut katsella vain äidin sylissä. Kerhotädit oli vieraita, heti kun äiti meni viereiseen huoneeseen kahville. Kummejakin piti hetken tutkailla äidin sylistä, ennenkuin muistettiin, että "hei, nämähän on omaa porukkaa". Sitten se alkoi helpottaa, ja mietin jos että helpolla päästiin.
Toki poju aina (kuulemma) on etsinyt äitiä, kun olen mennyt esim. kaupassa käymään, mutta on kuitenkin hyvillä mielin jatkanut leikkejään.
Yötkin sujuivat jo aika hyvin. Yömaitoa ei ole tarvinnut läträillä pariin viikkoon, ja poju heräsi ehkä kerran tai korkeintaan kaksi kertaa yössä, mutta nukahti tyytyväisenä heti kun laittoi tutin takaisin suuhun ja peiton päälle.
Muistelen kaiholla sitä aikaa.
Tässä päivänä eräänä poika alkoi itkeä lohduttomasti kun aloin pukea ulkovaatteita päälle, eikä hänellä ollutkaan haalaria päällä. Äiti oli lähdössä yksin jonnekin! Kyyneleet valuivat (se on meillä harvinaista) ja alahuuli väpätti, voi sitä nyyhkytystä! Otin syliin, halasin, ja kerroin käyväni asioilla ja tulevani ihan pian taas kotiin. Poika rauhoittui, ja minä lähdin. Oli kuulemma etsinyt minua poissaollessani, mutta ei enää kyynelehtinyt sentään.. Riemulla otti vastaan kun tulin kotiin. Taisin olla korkeintaan tunnin poissa.
Yöllä ei sitten nukkuminen oikein luonnistunut. Poika näki paljon pahoja unia, tai ainakin itkeskeli unissaan. Yhdessä vaiheessa tuli oikein sellainen "hätä-itku" unessa ja poika pomppasi (silmät edelleen kiinni) pinnasängyssään ylös seisomaan. Uni rauhoittui kun laskin hänet takaisin sänkyyn ja peittelin. Sitä paijailua ja peittelyä saikin tehdä sitten melkein koko yön. Puoli viideltä luovutin, ja otin pojan kainaloon nukkumaan, siinä nukkuikin melkein seitsemään asti! Normaalisti heräilee jo vähän ennen kuutta...
Viime yö ei mennyt juurikaan paremmin.
Samassa sängyssä nukkuminen saattaisi auttaa poikaa (tai sitten ei, tänä aamuna uni ei jatkunut yhtään sen pidempään minun kainalossa), tosin ei äidin uniin, en osaa nukkua poika kainalossa. Olen kova kääntyilemään, ja sitä ei voi harrastaa jos on kolme ihmistä - yksi niistä pieni ja hentoinen - samassa sängyssä.
Ihan hirvittävän vahva ei tuo eroahdistus silti ole, saan käydä vessassa ilman itkuja jne. toisaalta, nyt kun asiaa mietin, niin ihan hirvittävän paljoa ei erossa ollakaan. Harvassa on ne kerrat, kun minä lähden jonnekin yksin.
Eroahdistus itsessään, sehän on luonnollista ja oikeastaan tavallaan oikein hyväkin asia. Se kertoo, että vauvan ja äidin välinen kiintymyssuhde on "kunnossa", ja että vauvan kehitys kulkee normaalia kulkuaan. Toisilla eroahdistus on voimakkaampi, toisilla lievempi, se on monen asian summa. Yritin etsiä netistäkin lisää tietoa, mutta ihan kamalasti en sitä löytänyt. Tässä kuitenkin joitain linkkejä:
Eroahdistus - Libero.fi
Niin tutulta taas kuulostaa. Täytynee vain odottaa että aika hoitaa asian. Jäikö teillä yösyönti pois ihan luontaisesti vai teitä jotain sen lopettamiseksi? Sillä kysyn kun meidän neiti vähensi syömisensä itse mutta yhdesti vielä tankataan yöllä. Minua ei haittaisi vaikka sekin jo jäisi pois :) Nuo yölliset heräilytkin kuulostaa tutuilta. Mistä lie johtuvat. Mukavia päiviä teille! Ihanaa kun kohta on jo toukokuu :)
VastaaPoistaMeillä oli se yksi syöttö, jolloin ei aina mennyt edes kamalasti maitoa (pullosta se on niin helppo todeta). Vaihdoin maidon ensin veteen, ja parissa yössä se pullo jäi kokonaan pois. Toki aamuherätykset aikaistui tunnilla.. Mutta se oli mun mielestä pieni hinta :)
PoistaPiti ihan tarkistaa, että milloinkas meillä olikaan eroahdistus pahimmillaan. Eli Siis päälle kasikuisena :) Pahin vaihe kesti ehkä pari viikkoa, mutta edelleen tyttönen on aika äidin tyttö. Myös yöimetyksen lopettaminen pääsiäisen aikoihin lisäsi sylittely (ja päivätissittely) tarvetta vajaaksi pariksi viikoksi.
VastaaPoistaPikku P vietti pääosan valveillaoloajastaan sylissäni eroahdistuksen ollessa voimakkaimmillaan. Hän hengasi vessassakin minun jalanjuuressa. Se vähän harmitti, kun juuri oli tottunut siihen, että pikkuinen viihtyy hyvin lattalla itsekseen leikkien, jos vaikka itse kokkaa.
Tsemppiä! Vaihe menee ohi, teillä ei onneksi ole ole ihan mahdottoman voimakas.
No niinpä. Ja aika menee lopulta nopeasti, onneksi nämä on aina vaan jotain vaiheita... :)
Poista