Siirry pääsisältöön

Joulu tulla jollottaa

Eilen vauvakerhossa pohdittiin joulua ja siihen liittyviä perinteitä. Millaisia perinteitä kelläkin on ja mitä perinteitä haluaisi ehdottomasti välittää myös omalle lapselleen. Onko ehkä jokin uusi perinne, jonka haluaisi luoda? 

Oli mielenkiintoista kuulla miten muut viettävät joulua, ja mitkä asiat ovat tärkeitä joulunvietossa. Tuli samalla myös mietittyä omaa "suhdetta" jouluun ja sen perinteisiin. Minulla(kin) on mielikuva siitä, millainen olisi täydellinen joulu, sellainen kiiltokuvamainen ja kaikki mahdolliset perinteikkäät elementit sisältävä. Monia sellaisia asioita mainittiin myös tuolla - kukaan ei sentään luetellut kaikkia elementtejä tärkeiksi itselleen, siitähän tulisi vain kamala stressi! Itsetehdyt ruuat (kinkku, laatikot, kalat, karjalanpaisti, piparit, kakut, tortut...), jouluaiheiset verhot ja muu sisustus, joulukuusi (itse kaadettu), koko suku ympärillä, joulupukki, lunta maassa, joulupuuro, joulusauna, joulukirkko, glögiä ja konvehteja, itsetehdyt joulukortit kaikille tutuille ja tuntemattomille, itsetehty joulukalenteri, mitäs vielä... No onhan siinäkin.

Minulle lapsuudesta saakka tärkeitä asioita joulussa ovat olleet:
- läheiset ihmiset ja yhdessäolo. Lähisukuni asuu oikeastaan kaikki samalla paikkakunnalla, ja vaikka ei aattoa olisi yhdessä vietetty, niin kovasti on kyläilty sitten ennen ja jälkeen jouluaaton. Lapsena isovanhempani tulivat aina meille viettämään joulua - oli ihanaa olla rakkaiden ympäröimänä.
- lanttulaatikko ja imelletty perunalaatikko. Oikeastaan aivan sama mitä muuta jouluruokaa oli, kunhan nämä kaksi löytyvät joulupöydästä. 
- haudoilla käyminen. Tämä perinne alkoi kohdallani yhdeksänvuotiaana, kun vein ensimmäistä kertaa kynttilää vaarini haudalle. Minusta on aina ollut tärkeää muistaa edesmenneitä. Periaatteessa muistaa voisi vaikka sytyttämällä sen kynttilän kotonakin, mutta hautausmaalla on vain niin äärettömän kaunista jouluaattoiltana ja läheiset ihmiset on kaikki haudattu läheisille hautausmaille. Ja löytyyhän sieltä myös se "muualle haudattujen muistolle"-paikka.
-joulukirkko. Tätä perinnettä meillä ei ollut vielä silloin kun olin pieni, mutta olen sen tavallaan itse luonut itselleni harrastusten ja työnkin kautta. Lapsikuorossa ollessani meillä oli joulun alla aina jokin kirkkokeikka ja myöhemminkin olen ollut musiikin kautta joka joulu kirkossa (joskus suorastaan asunut siellä). Eritysesti jouluaattoyön kirkko on mielestäni tunnelmallinen ja koskettava, lisäksi se on usein täynnä iloisia ihmisiä!
- lumiukko. Niin, siis se piirretty. Rakastuin siihen ja sen musiikkiin jo aivan pienenä, eikä joulu oikein tunnu joululta ilman sitä. Onneksi minulla on se myös dvd:nä, jonka äiti osti minulle joululahjaksi eräänä jouluna ei niin kovin kauan sitten (kun olin kertonut, että tulen missaamaan lumiukon tv-esityksen töiden takia).
- joulurauhan julistus. No se nyt pitää tietenkin kuunnella.

Olipas lista. Mutta ei nyt kuitenkaan ihan mahdoton mielestäni. :) Voisihan se olla paljon pidempikin!

Ehkä tuossa on moni kohta sellaisiakin, joita haluan opettaa omalle lapsellenikin. Rakkaat ihmiset (olevat ja menneet) sekä joulukirkko. Uusi perinne, tai asia jonka haluaisin opettaa lapselleni, voisi olla toisten auttaminen. Toki sitä on tehty aina enemmän tai vähemmän ennenkin, on lahjoitettu joulupataan tai ostettu "toisenlaista lahjaa", mutta jospa siitä tekisi samanlaisen kiinteän perinteen kuin vaikka haudoilla käymisestä.

Lisäksi voisin opettaa sellaisen "perinteen", että joulu tulee ilman stressiä ja panikointiakin. Ja että joulu on paljon enemmän kuin kaikki joulukrääsä ja lahjapaketit. Siinä sitä onkin hommaa ja haastetta! 

Kommentit

  1. Oon koittanu ettiä myyrä-kalenteria mutta mistään ei oo löytyny! Oon vähän kateellinen teidän kalenterista. :D

    VastaaPoista
  2. Kalenteri oli lahja pojan kummeilta, joten valitettavasti en osaa edes auttaa etsimisessä :) se on kyllä minunkin mieleen! Mutta tuo on siis sellainen vähän postikorttia suurempi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Saako lähettää terveisiä? - Saa! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meemi voi piristää sumuisintakin päivää.

Kun heräsin aamulla ruhtinaallisten kolmen tunnin unien jälkeen, ja silmiini osui tämä.. ..tuli mieleeni keräillä tähän blogiinikin itseä viihdyttäneitä meemejä. Jospa ne vaikka jonkun muunkin päivää piristäisivät. Hauskuushan piilee usein siinä, kuinka totta esitetty asia on. Näin on myös näiden lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvien meemien kohdalla.   Tämä kaveri seikkailee monessakin meemissä.. Esimerkiksi näissä: Kotiäitinä olosta löytyy jos jonkinlaista... No jos vielä muutama... Vanhemmuuden vaikeita päätöksiä.. Niitähän riittää, tässä yksi: Loppuun täytyy vielä tarkentaa, että viime yönä valvomisen syy ei löytynyt pinnasängystä (eikä äidin kainalosta), vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että uni ei vain millään tullut tämän äidin silmiin. Ainahan syy ei kyllä ole Nukkumatin...

Raskausdiabetes

 Niinhän siinä taas kävi, että myös tämän raskauden kohdalla tuli sokerirasituksesta diagnoosi raskausdiabeteksesta. Kuten edellisessäkin, oli aamun paastoarvo raja-arvoa korkeampi, muut arvot reilusti alle rajan. Ajattelin, että "eihän tässä mitään, näin kävi viimeksikin, mutta se hoitui vain sillä että mittaili sokeriarvoja säännöllisesti".  Poikaa odottaessa ei arvot juuri kotimittauksissa heitelleet, vaan pysyivät nätisti rajojen sisällä. Nyt kuitenkin kävi toisin. Joka aamu oli aamupaasto korkea, joskus vain 0.1, joskus 1.0. Mutta aina yli sen sallitun 5.4 (vai onko se 5.5). Sain ohjeita syödä runsaampi iltapala, jossa on paljon proteiinia ja vähän hiilihydraattia, ja mielellään nauttia se mahdollisimman myöhään. Ei auttanut, arvot pysyivät tiukasti samoissa lukemissa. Alkoi jo vähän ahdistaa - miten paastoarvoa voi muuttaa kun sokerit vaan nousevat itsekseen yön aikana?  Varmasti päivän ruokailuissa olisi korjattavaa, vaikka mielestäni aika terveellisesti ja monipuolise

Haikara puraisi, enkeli suukotti

Osalla syntyneistä lapsista on haikaranpurema tai enkelin suudelma, meidän pojalla oli mansikkaluomi kyljessä. En tiedä onko näillä kolmella mitään eroa vai kuvataanko niillä samaa asiaa, siksipä yritin googlettaa termejä ja seuraavanlaista infoa sieltä löysin... Monessa yhteydessä puhuttiin niskasta löytyneestä syntymämerkistä (verenpurkaumasta, punaisesta läiskästä) haikaranpuremana, kun taas kasvopuolelta löytyvää vastaavaa merkkiä sanotaan enkelin suudelmaksi. Minulle taisi joku sairaalassa sanoa, että "pojalla näyttää olevan haikaranpurema", vaikka tuo punainen läiskä onkin kyljessä... Neuvolalääkäri sanoi sitä mansikkaluomeksi (hienompi nimi hemangioma) ja totesi sen luultavimmin häviävän jossain vaiheessa. Infopläjäys joka löytyi pampersin nettisivuilta - virallistakin virallisempaa siis: "MANSIKKALUOMET Mansikkaluomet ovat pienten vauvojen tavallisimpia luomia. Mansikkaluomia esiintyy noin 2,5 % :lla kaikista vauvoista. Useimmiten mansikkaluomia esiin