Ekat hampaat

Tulihan ne vihdoinkin sieltä läpi. Muistelisin että sieltä kolmesta kuukaudesta lähtien ovat terveydenhoitajat ja muut laittaneet kaikki epämääräiset itkut ja nuhat hampaiden tulon syyksi. Niitä on siis odotettu ja odotettu ja odotettu... Ja sitten yhtäkkiä ne olivat siinä. Kaksi valkoista kirveenterää.

Pari vähän kiukkuisempaa päivää sitä edelsi, viikon verran huonoa ruokahalua ja turvauduinpa panadoliinkin yhtenä päivänä. Mutta kun ne vihdoin olivat ikenestä läpi, oli pojan elämä taas mallillaan. Mitään erityistä vinkkiä minulla ei ole antaa kutinan helpotukseen.. Poika kyllä järsi aina hetken purulelua, mutta ei sekään tuntunut pahimpien kutinoiden aikaan helpottavan. Juuri ennen hampaiden puhkeamista kaikki viileä oli hyvä, ja Askeleita-blogista sain vinkin jääkaappikylmästä kurkunpalasta, se olikin pojan mielestä parasta! Kurkku maistuu kyllä vieläkin erityisen hyvin, itku tulee jos se sattuu putoamaan käsistä lattialle.

Sen verran oudolta ja hassulta ne esiin tulleet hampaat ilmeisesti pojan mielestä tuntuvat, että niitä pitää koko ajan kielen kanssa kokeilla, ja sormien kanssa myös. Ajatelkaapas, mitkä fiilikset sitä olisi, jos kroppaan yhtäkkiä ilmestyisi jotain ihan uutta matskua. Kyllähän sitä hiplailisi ja ihmettelisi.

No nyt kun ne hampaat sitten siellä alaleuassa loistaa, niin toki niitä pitää myös hoitaa. Se on siis opeteltava jo ihan pienestä pitäen hampaiden harjaukseen. Pojalle tuo näyttäisi olevan ihan mieluinen tehtävä. (Tai sitten se harja kivasti helpottaa ienten kutinaa, kun tuntuisi että sieltä on tulossa vielä lisää niitä pieniä kirveitä)