Kitarisaleikkaus ja korvien putkitus

Eilen oli se päivä, kun meidän pikkuinen nukutettiin ensimmäisen kerran elämässään. Tuo nukutus oli se kohta, jota äitinä jännitin eniten. Päässä soi kaikki ne kerrat kun olen kuullu tai lukenut lauseen "nukutuksessa on aina omat riskinsä". Lisäksi oman jännityksensä loi päivään se, että pojan piti olla kuusi tuntia syömättä ja kaksi tuntia juomatta ennen toimenpidettä.

Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin. Pojalle ei juuri ehtinyt tulla nälkä tai kovaa janoa ennen toimenpidettä - aika oli siinä suhteessa oivallinen - ja puoli viideltä poju olikin syvässä unessa. Ei tosin ilman vastalauseita, pojasta kuoriutui melkoinen painimestari siinä vaiheessa kun nukutusmaskia laitettiin naamalle. Muutama syvä henkonen, ja poika kuitenkin rauhoittui ja vaipui uneen. Siinä vaiheessa vanhempia pyydettiin siirtymään odotustilaan, mikä olikin helpotus, sillä olin kuullut nukutuksessa olevan lapsen näyttävän vanhemmilleen kuin kuolleelta. Siinä näky jota en haluaisi koskaan nähdä.

Vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen tuli leikannut lääkäri kertomaan että toimenpide oli onnistunut hienosti. Korvissa oli ollut kovasti liimaista märkäeritettä ja kitarisakin oli ollut erityisen kookas ja sekin märkäinen. Vaikka poika oli nukkunut jo useamman yönkin varsin hienosti, ja olimme luulleet maanantaina loppuneen antibiootin tepsineen, oli tulehdus näemmä silti jatkanut työtään pojan korvissa. Jo siinä määrin, että pidempään jatkuessaan olisi voinut tehdä jotain pahempaakin tuhoa siellä. Meille tuo toimenpide tuli siis todellakin tarpeeseen.

Operaatiosta heräillessään poika oli sekava ja kovin itkuinen. Ja hirveän janoinen. Siinä tuli välillä äidille melko avuton olo, kun mikään ei poikaa tuntunut lohduttavan. Pikkuhiljaa silmät avautuivat ja kirkastuivat. Veden juonti alkoi onnistua, ja voitiin antaa "ruutalla" särkylääkettä suuhun. 

Jotain syötävää olisi kyllä pitänyt varata enemmän mukaan. Nyt meillä oli vain yksi pieni smoothie-pussi. Se meni yhdellä hartaalla imaisulla... Tähän olisin ehkä toivonut vinkkiä etukäteen. Muuten saamamme ohjeistukset olivat todella hyvät ja tarpeelliset - ja niitä toisteltiin moneen kertaan sen lisäksi että ne saatiin myös paperilla. Erittäin hyvä, ajatellen meitä "hysteerisiä" ja huolen sekoittamia vanhempia :D

Pari tuntia siellä toimenpiteessä kokonaisuudessaan meni, ensimmäiset puolituntia itse operaatioon, noin tunti heräilyyn ja viimeiset puoli tuntia vietimme lääkärikeskuksen leikkihuoneessa odotellen ajan kulua - ja sitä oksennusta, joka kuulemma yleensä aina jossain kohtaa tulee. Lapset lähestulkoon aina nielevät vähän verta, ja se tulee aina oksennuksena ulos. No, meidän poika odotteli kotiin saakka sen asian kanssa... Kun päästiin kotiin, ja poika oli kulauttanut lasillisen maitoa napaan, tuli vatsan sisältö saman tien ulos.

Sen jälkeen maistui vielä smoothiet ja maito - ja uni tulikin helposti ihan normaaliin aikaan kahdeksalta. 

Yö sujui yllättävän hyvin. Vain toisinaan valitteli poika unessaan joko pientä kipua tai sitten hän näki pahaa unta rankasta kokemuksestaan. Puolen yön aikaan annoin särkylääkettä, kun poika vähän heräsi, ja sen jälkeen uni jatkui parilla valitusäännähdyksellä aamuun asti. Ja aamulla omasta sängystään heräsi iloinen ja pirteä poika!

Toivomme, että tämä yksi vähän rankempi päivä auttaisi siihen, että tulevat päivät olisivat parempia. Vähemmän sairastamista ja kipuja ja enemmän iloisia ja touhukkaita päiviä!