Viimeisestä blogitekstistä on aikaa tasan kaksi kuukautta. Se on pitkä aika taaperoperheen elämässä! Siihen kahteen kuukauteen on mahtunut monenlaista, ja usein sellaistakin mistä olisin mielelläni jotain tännekin rustaillut. Mutta.. se aika ja jaksaminenkin loppui.
Työelämässä tuo aika, jonka vietin hiljaiseloa blogista, on ammattikuntani kiireisin. Ja kyllä se tuntui jo vähän luissa ja ytimissä minullakin. Kun vielä laittaa siihen päälle tämän "uuden elämäni pikkupojan äitinä", oli aivokapasiteetti ja kaikki muukin kapasiteetti usein ylitetty. Poika ehti sairastaa useat nuhakröhät ja kolmet korvatulehdukset.
Eikä tuo ajankäyttö ja sen ongelmat olleet oikeastaan edes ainoa (teko)syy.
Olen joskus omistanut läppärin, sillä oli helppo kirjoitella blogitekstejä. Se meni rikki jo aikaa sitten. Onneksi myös iPadilla sai melko kätevästi kirjoiteltua tekstejä, vaikkei se ihan niin näppärä esimerkiksi kuvien kanssa ollutkaan. Padistäkin alkoi aika jättää, olihan se vanha ja hyvin palvellut, niinpä poistelin siitä kaiken mahdollisen ja asensin siihen pari pikkulasten appia. Nyt se palvelee vielä oikein mukavasti sellaisena opettavaisena leluna aina silloin tällöin. (Ei jatkuvasti, varommehan liiallista ruutuaikaa..)
Eilen satuin selailemaan mainospostia - sellaiseen en ole käyttänyt muuten aikaani aikoihin! - ja siellä oli mainos Macbook prosta. Oli vähän tyyris minun kukkarolleni, mutta siitä se idea sitten lähti... Nyt olen onnellinen Macbook Airin omistaja. Sen kunniaksi päätinkin heti avata vanhan rakkaan blogini ja kirjoitella muutaman rivin. Katsotaan saavatko nämä rivit piankin jatkoa, vai olenko pelkästään ikuinen optimisti.
Tänään sain ainakin hipsiä hissukseen yläkerrasta alas näpyttelemään ja juomaan aamukahvia, pojan jäädessä vielä tuhisemaan meidän sänkyyn (jep, sinne se taas yöllä tassutteli omasta huoneestaan). Harvinaista herkkua!
Työelämässä tuo aika, jonka vietin hiljaiseloa blogista, on ammattikuntani kiireisin. Ja kyllä se tuntui jo vähän luissa ja ytimissä minullakin. Kun vielä laittaa siihen päälle tämän "uuden elämäni pikkupojan äitinä", oli aivokapasiteetti ja kaikki muukin kapasiteetti usein ylitetty. Poika ehti sairastaa useat nuhakröhät ja kolmet korvatulehdukset.
Eikä tuo ajankäyttö ja sen ongelmat olleet oikeastaan edes ainoa (teko)syy.
Olen joskus omistanut läppärin, sillä oli helppo kirjoitella blogitekstejä. Se meni rikki jo aikaa sitten. Onneksi myös iPadilla sai melko kätevästi kirjoiteltua tekstejä, vaikkei se ihan niin näppärä esimerkiksi kuvien kanssa ollutkaan. Padistäkin alkoi aika jättää, olihan se vanha ja hyvin palvellut, niinpä poistelin siitä kaiken mahdollisen ja asensin siihen pari pikkulasten appia. Nyt se palvelee vielä oikein mukavasti sellaisena opettavaisena leluna aina silloin tällöin. (Ei jatkuvasti, varommehan liiallista ruutuaikaa..)
Eilen satuin selailemaan mainospostia - sellaiseen en ole käyttänyt muuten aikaani aikoihin! - ja siellä oli mainos Macbook prosta. Oli vähän tyyris minun kukkarolleni, mutta siitä se idea sitten lähti... Nyt olen onnellinen Macbook Airin omistaja. Sen kunniaksi päätinkin heti avata vanhan rakkaan blogini ja kirjoitella muutaman rivin. Katsotaan saavatko nämä rivit piankin jatkoa, vai olenko pelkästään ikuinen optimisti.
Tänään sain ainakin hipsiä hissukseen yläkerrasta alas näpyttelemään ja juomaan aamukahvia, pojan jäädessä vielä tuhisemaan meidän sänkyyn (jep, sinne se taas yöllä tassutteli omasta huoneestaan). Harvinaista herkkua!
Kommentit
Lähetä kommentti
Saako lähettää terveisiä? - Saa! :)