No maistuuhan se!
Hämärästi muistan sen ajan, kun olin kovastikin huolissani tuon pienen pojan syömisistä - tai oikeastaan syömättömyydestä. Tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta nykyään.
Se on kyllä mahtava tunne, kun huomaa että poika suorastaan kaksi käsin tunkee suuhun äiteen tekemää lihapullaa ja pastapötkylät menee sinne samaan osoitteeseen - tomaattikastikkeella höystettynä. Ja kana on nannaa ja lohikin maistuu. Peruna menee monessa muodossa, ja joskus vahingossa muitakin juureksia (jos ne on piilotettu kastikkeeseen tahi muussattu... ).
Kerrottiinpa päivähoidosta, että poika oli ehtinyt ruokailutilanteessa vetää naamariinsa melkein purkillisen margariinia. No, sitä imeskelläänkin innolla aina silloin, kun sitä leivän päälle hiukan laitetaan, että en ihmettele.
Ihanko minä tosissaan, vielä noin puoli vuotta sitten, lähes menetin järkeni tuon pojan syömättömyyden kanssa? Tuntui ettei mikään maistu, ja tyyppi elää maidolla ja liike-energialla. Että miten se voi jaksaa ja kasvaa, kun ei syö kun murusen silloin ja tällöin.
Nyt voi ihan surutta tehdä niin, että jos jostain kumman syystä poika ei jaksa keskittyä ruokailuun (tai ruoka on hänen mielestään jotenkin "outoa" tai muuten vaan ei maistu), ei oteta siitä stressiä vaan todetaan että nyt ei maistu, ja kiitos. Seuraavan kerran ruokaa tarjolla kun on seuraavan ruokailun aika. Piste. Ei mitään ylimääräisiä välipaloja tai tarjoiluita. Ei kysellä että "maistuisiko sitten vaikka tämä banaani tai kauramurot" jos ei papupata uppoa.
Eli rohkaisuksi ja toivonpilkahdukseksi niille, jotka taistelevat pienen ihmisen syömisien kanssa. Vielä tulee se aika, kun ruoka maistuu. Kyllä ne pienet kasvaa vähemmälläkin stressaamisella... Jos kovasti syömiset huolettaa, kannattaa käydä neuvolassa ylimääräisissä punnituksissa, saa ainakin mielenrauhan siitä, ettei se lapsi kuihdu pois, jos ei se syö viittä (tai kolmeakaan) ruokaa päivässä.
Meillä alkoi helpottaa, kun päästiin syömään samoja ruokia, samaan aikaan, saman pöydän äärelle. Ruokailu on niin paljon muutakin kuin energian tankkausta - lapset tämän tietää usein paremmin kuin aikuiset.
Hämärästi muistan sen ajan, kun olin kovastikin huolissani tuon pienen pojan syömisistä - tai oikeastaan syömättömyydestä. Tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta nykyään.
Se on kyllä mahtava tunne, kun huomaa että poika suorastaan kaksi käsin tunkee suuhun äiteen tekemää lihapullaa ja pastapötkylät menee sinne samaan osoitteeseen - tomaattikastikkeella höystettynä. Ja kana on nannaa ja lohikin maistuu. Peruna menee monessa muodossa, ja joskus vahingossa muitakin juureksia (jos ne on piilotettu kastikkeeseen tahi muussattu... ).
Kerrottiinpa päivähoidosta, että poika oli ehtinyt ruokailutilanteessa vetää naamariinsa melkein purkillisen margariinia. No, sitä imeskelläänkin innolla aina silloin, kun sitä leivän päälle hiukan laitetaan, että en ihmettele.Ihanko minä tosissaan, vielä noin puoli vuotta sitten, lähes menetin järkeni tuon pojan syömättömyyden kanssa? Tuntui ettei mikään maistu, ja tyyppi elää maidolla ja liike-energialla. Että miten se voi jaksaa ja kasvaa, kun ei syö kun murusen silloin ja tällöin.
Nyt voi ihan surutta tehdä niin, että jos jostain kumman syystä poika ei jaksa keskittyä ruokailuun (tai ruoka on hänen mielestään jotenkin "outoa" tai muuten vaan ei maistu), ei oteta siitä stressiä vaan todetaan että nyt ei maistu, ja kiitos. Seuraavan kerran ruokaa tarjolla kun on seuraavan ruokailun aika. Piste. Ei mitään ylimääräisiä välipaloja tai tarjoiluita. Ei kysellä että "maistuisiko sitten vaikka tämä banaani tai kauramurot" jos ei papupata uppoa.
Eli rohkaisuksi ja toivonpilkahdukseksi niille, jotka taistelevat pienen ihmisen syömisien kanssa. Vielä tulee se aika, kun ruoka maistuu. Kyllä ne pienet kasvaa vähemmälläkin stressaamisella... Jos kovasti syömiset huolettaa, kannattaa käydä neuvolassa ylimääräisissä punnituksissa, saa ainakin mielenrauhan siitä, ettei se lapsi kuihdu pois, jos ei se syö viittä (tai kolmeakaan) ruokaa päivässä.
Meillä alkoi helpottaa, kun päästiin syömään samoja ruokia, samaan aikaan, saman pöydän äärelle. Ruokailu on niin paljon muutakin kuin energian tankkausta - lapset tämän tietää usein paremmin kuin aikuiset.
Kommentit
Lähetä kommentti
Saako lähettää terveisiä? - Saa! :)