Jaksan - en jaksa - jaksan - zzZzZzz

Koskaan ei tiedä millainen päivä on edessä jaksamisen suhteen, sen olen oppinut tässä odotusaikana. Yleisesti ottaen olen voinut hyvin ja ollut virkeä. Alkuraskauden pohjattoman väsymyksen jälkeen oli pitkä energinen jakso ja viimeinenkin kolmannes on sujunut hyvin. Nyt parin viikon aikana on ollut ilmassa jälleen sitä järkyttävää väsymystä.. tuntuu että jokatoinen päivä iskee pohjaton uupumus. Ei jaksaisi oikein mitään!

Silti joka aamu kuvittelen olevani superihminen, joka jaksaa ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Ja olen kyllä toisaalta sitä mieltä, että raskaus ei ole mikään sairaus. Tottakai se saattaa hankaloittaa tekemistä, ja varsinkin silloin jos on jotain ongelmaa, mutta aika paljon samoja asioita voi tehdä raskaana kuin muutenkin.

Eilen illalla tosin iski todellisuus niin vahvasti vasten kasvoja, että uskon nyt (ainakin vähän aikaa), että jaksaminen ei ole samanlaista kun normaalisti. Ai miksikö? Noh..

Eilisen ja toissapäivän vietin vanhempieni luona maalaamassa pinnasänkyä uuteen uskoon vauvaa varten. Ei mitään raskasta hommaa. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, työasennot ehkä vähän hankalat, kun maha oli tiellä ja turvotus huipussaan. Sellaista kurottelua ja kyykkimistä, tuoli oli kyllä apuna. Niitä pinnoja ei ole muuten mitenkään helppo maalata... Eilen käväisin vielä aamupäivästä ennen maalausurakan jatkamista kaupungilla. Oli ostettava kangasta (äippälaatikon vuoraamiseen) sekä tietysti kierrettävä lastentarvikekirppikset. Yhdeksän tuntia taisin olla jaloillani ja liikkeessä eilisen aikana, ja kyllä vain oli paikat kipeänä. Mutta tulipahan pinnis maalattua! Vaan millä hinnalla ..? 

Tuntui siltä, että vauva osoitti mieltään huonoista työasennoistani. Se painoi todella tuonne alapäähän ja häpyluutakin kivasti vihloi. Jalat oli tulessa ja jäykät, kuten myös selkä. Sormien nivelet tuntuivat olevan niin jäykät ja vähän kipeät, että nyrkkiin niitä ei enää juuri puristettu. Ja se yleinen väsymyksen määrä oli jotain aivan tolkutonta, olin nukahtaa seisaalleni ja tuntui että puhuminenkin oli työlästä.

Onneksi tänään on sadepäivä, ja on mukava viettää se ihan vaan kotona löhöillen ja lepäillen. ...ehkä vähän pyykkiä pesten ja voisihan sitä katsella sitä kangasta vähän sillä silmällä, josko aloittaisi pian sen äippälaatikon vuoraamisen... ;) Liikoja en aio tänään häärätä kotonakaan, sen verran on paikat vielä jumissa ja nukkuminen tuntuisi oikeastaan kaikkein mieluisilmmalta hommalta.

Ehkä kaivan esiin hyvän kirjan, ja jämähdän sohvalle loppupäiväksi.