Ystäviä - iloa ja valoa!

Sain eilen viimeinkin aikaiseksi tehdä pienen päiväretken Helsinkiin ystäviä tapaamaan. Matkaa ei ole meiltä kovin paljoa, olisiko alle 130km, jonka omalla autolla huristelee n. reilussa tunnissa. (Kiitos moottoritie) Silti tulee luvattoman harvoi käytyä siellä, vaikka jokaisen käynnin jälkeen olo on iloinen ja kiitollinen.

Äitini oli suunnitelmistani huolissaan. Hän ihmetteli, että voinko nyt vielä lähteä mihinkään pieneenkään reissuun yksin. Jaksanko. Kykenenkö. Ettei nyt vain satu mitään. Noh, huoli on äidin osa, sen verran olen minäkin oppinut jo tässä odotusaikana. Itse olen sitä mieltä, että kun olo on hyvä ja jaksaa liikkua, niin eihän se raskaus ole mikään sairaus jolloin pitäisi jäädä kotisohvalle makaamaan. 

Ystävien tapaaminen oli minulle kyllä tärkeä ja voimia antava asia. Oli ihana vaihtaa kuulumisia ihan kasvokkain, höpistä kaikenlaista maan ja taivaan välillä. Paljon tuli tietysti höpistyä tästä raskaudesta ja kaikesta lapsen tuloon liittyvästä. Toivottavasti en kuitenkaan liikaa keskittynyt vain omiin asioihini... Helposti sitä puhuu siitä, mikä täyttää oman elämän tällä hetkellä lähes täysin. 

Kun sitten illalla istahdin bussiin, ja lähdin köröttelemään kohti kotia, oli kyynelkin lähellä. (Se tosin on lähellä usein muutenkin). Mutta niin hyvä mieli jäi päivästä, että olisi tehnyt mieli vähän tirauttaa onnenkyyneliä. Oli paljon iloisia asioita ja oli suuria suruja, ja kaikkea sitä jaettiin ihan niinkun ennenkin. Vaikka ei niin usein nähdä, on mahtavaa huomata, että yhteys ei silti katoa. 

Toivon, että myös sitten kun lapsi on maailmassa, ehdin, jaksan ja saan aikaiseksi nähdä näitä hyviä ystäviäni. Ystäväpiirini ei ole laaja, mutta sitäkin tärkeämpi! <3

....................

Sen verran täytyy kai mainita päiväretkestä liittyen raskauden tuomiin asioihin/haasteisiin, että kaksi tuntia bussissa ei välttämättä ole niin rentouttavaa kuin se voisi olla. Etukäteen huolehdin siitä, että pääsenkö vessaan.. Se on nykyään aina mielessä, sillä jostain syystä vessassa pitäisi muka rampata vähintään tunnin välein. No, sitä ongelmaa ei ollut. 

Mutta se bussin tärinä ilmeisesti herätteli aina kaverin masussa, ja alkoi armoton jumppa. Ja siíhen liittyy tässä tapauksessa sellaiset venyttelyt, että naaman pitäminen peruslukemilla on haastavaa. Pää painaa armottomasti rakkoa ja kaikkea alaosastossa. Mietin jo hetken, että nytkö se sieltä tulee ulos.

Ei onneksi tullut, vielä :)

Eikä se shoppailukaan sujunut enää entiseen tahtiin pingviinikävelyn kanssa. Vaan sainpahan sentään kierreltyä Akateemisen kirjakaupan läpi. Hyllyjen välissä oli myös kätevä venytellä kipeytyvää selkää, samalla kun tutkaili alahyllyjen tarjontaa. Ja mikä parasta, Akateemisesta löysin vihdoin niitä aikuisten värityskirjoja joista olen pitkään haaveillut. On muuten parasta keskittymispuuhaa ja stressinlievitystä tuo värittäminen. Auttaisikohan se synnytyskipuihinkin ;) ...jää nähtäväksi